— Se ei ole kohteliasta.
Polly nauroi ja käänsi lehden, Tom vihelteli hetkisen, huokaisi sitten syvään ja painoi kädellä otsaansa, jota musta laastarilappu vielä koristi.
— Koskeeko päähäsi? kysyi Polly.
— Kauheasti.
— Sinun on parasta mennä pitkällesi.
— En voi. Minulla on rauhaton olo ja minua pitäisi huvittaa, kuten
Maud sanoo.
— Odota, kunnes olen lopettanut tämän luvun, sanoi Polly säälivästi.
— Hyvä on, vastasi ovela poika, joka oli huomannut, että loukkaantunut pää oli joskus hyödyllisempi kuin ehjä, ja tyytyväisenä kepposestaan hän maleksi ympäri huonetta, kunnes Fanin lipasto kiinnitti hänen huomionsa. Se oli kaikenlaisten kaunistusaineiden peitossa, sillä Fan oli pukeutunut kovassa kiireessä ja jättänyt kaikki huiskin haiskin. Hyvinkasvatettu poika ei olisi kajonnut toisen tavaroihin ja kunnon veli olisi järjestänyt ne, mutta Tom ei ollut kumpikaan, ja niinpä hän ryhtyi intomielisesti sotkemaan Fannyn laatikoita, kunnes ne näyttivät siltä, kuin joku olisi ollut tekemässä niissä heinää. Hän kokeili miltä korvarenkaat, silkkinauhat ja kaulukset näyttivät hänen yllään, veti taskukellon, joka ei kaivannut vetoa, poltti uteliaan nenänsä hajusuolalla, kasteli likaisen nenäliinansa likomäräksi Fanin parhaalla hajuvedellä, voiteli kiharapörrönsä hänen hiusöljyllään, tupsutti kasvoilleen hänen orvokintuoksuista puuteriaan ja kiinnitti kaiken kukkuraksi hiuksiinsa tukun irtokiharoita, joiden olemassaoloa Fan koetti salailla. Tom-ilkimyksen aiheuttama hävitys sisarensa jännittävissä aarrelaatikoissa, rasioissa ja koteloissa oli sanoinkuvaamaton.
Saatuaan kiharat monien vaikeuksien jälkeen kiinnitetyiksi hiuksiinsa ja kaiken kruunuksi vielä sinisen silkkinauhan Tom tarkasteli tyytyväisenä itseään peilistä ja huomasi vaikutuksen niin erinomaiseksi, että innostui havittelemaan vielä suurempaa muodonmuutosta. Fanin riisuma puku oli tuolilla, niinpä Tom pukeutui salaa siihen ja nauraa hihitteli itsekseen, sillä Polly oli täysin syventynyt lukemiseen ja vuodeuutimet peittivät Tomin ilkiteot. Fanin paras samettiviitta ja hattu sekä kärpännahkapuuhka täydensivät asun, ja kädet lanteilla Tom sipsutteli hämmästyneen Pollyn eteen, juuri kun tämä oli pääsemässä luvun loppuun. Pollysta kepponen oli niin hauska, että Tom seurauksia ajattelematta ehdotti mentäväksi alas vierashuoneeseen tyttöjä hämmästyttämään.
— Ei, herran tähden! Fan ei ikinä antaisi meille anteeksi, jos näyttäisit hänen kiharansa ja kapistuksensa niille ihmisille. Siellä on herrojakin eikä se olisi sopivaa, sanoi Polly kauhistuneena.