"Ole hiljaa! Debby voi kuulla ja pilata koko ilon. Enkö minä sanonut, että hankkisin luumuja. Katso nyt miten paljon putosi minun mukanani."
Se olikin totta, sillä putoamiseni oli sattunut puuhun yhtä paljon kuin minuunkin, ja joka puolella ympärillämme oli vihreitä ja punaisia hedelmiä.
Kun kuhmu otsassani oli paisunut pähkinän kokoiseksi, olivat esiliinamme jo puolillaan luumuja, ja me istuuduimme nurmikolle nauttimaan niistä. Mutta ei siitä mitään tullut. Kaikkea vielä! Useimmat luumuista olivat vielä raakoja, toiset lintujen vikuuttamia, toiset murskaantuneet pudotessaan ja monet kovia kuin kivi. Nellyä pisti ampiainen, minun päätäni alkoi kivistää ja apeina me katsoimme toisiamme, kunnes Nellyn mieleen välähti mainio tuuma.
"Keitetään ne, kyllä niistä silloin tulee hyviä, ja pannaan vähän leikkisankoihin huomiseksi."
"Hienoa! Keittiössä on valkea. Debby jättää aina vesikattilan tulelle, ja voimme ottaa jonkin hänen kasareistaan. Minä tiedän, missä on sokeria, nyt meille vasta hauskaa tulee."
Menimme sisälle ja rupesimme vähin äänin töihin. Keittiössä oli iso avoliesi, jonka huolellisesti kootulla hiilloksella kiehui iso kattila koukussa riippuen. Kohensimme tulta ja panimme sille kasarin, ja kasariin parhaat luumumme ja vettä riittävästi turmelemaan ne. Mutta sitähän me emme tienneet, odotimme vain tärkeinä luumujen kiehumista molemmilla iso lusikka kädessä ja vieressämme sokeripurkki valmiina käytettäväksi.
Mutta kyllä niiden kypsyminen kesti! En ole ikinä nähnyt sellaista itsepintaisuutta. Ne eivät millään ottaneet pehmitäkseen, vaikka tanssivat kiehuvassa vedessä ja kolisivat kantta vasten.
Aurinko alkoi painua mailleen, ja pelkäsimme Debbyn tulevan alas. Mutta luumut vain eivät alkaneet saota. Vihdoin ne rupesivat halkeilemaan ja vesi muuttui ihanan punaiseksi. Panimme paljon sokeria sekaan ja maistelimme sosetta, kunnes esiliinamme ja kasvomme olivat ihan punaiset ja huulemme kuumien lusikoiden polttamat.
"Siinä on liikaa mehua", sanoi Nelly pudistaen päätään viisaan näköisenä. "Sen on oltava paksua ja kaunista, sellaista kuin äidilläkin."
"Minä kaadan vähän mehua pois, mehän voimme juoda sen", minä sanoin ja arvasin tehneeni jossakin erehdyksen.