Sitten Nelly otti kulhon ja minä pyyhkeen ja nostin varovasti ison kasarin tulelta. Se oli painava ja kuuma ja minua vähän pelotti, vaikka en sanonutkaan mitään. Juuri kun aloin kaataa, Debby huusi äkkiä ylhäältä portailta. "Lapset, mitä ihmettä te puuhaatte?"
Me säikähdimme hirveästi. Nelly pudotti kulhon ja juoksi tiehensä. Minä pudotin kasarin, mutta en juossut tieheni, sillä osa kuumasta mehusta roiskui paljaille jaloilleni ja nilkoilleni ja minä parkaisin tuskasta.
Debby hyökkäsi alas ja tapasi minut hyppimässä ympäri keittiötä iso kuhmu otsassa, suuri lusikka kädessä ja jalat purppuranpunaisina. Luumut olivat liedellä, kasari keskellä lattiaa, kulho oli särkynyt ja sokeri norui virtanaan, kuin olisi yrittänyt peittää makeaan kuoreen koko sekamelskan.
Debby oli minulle oikein kiltti, sillä hän ei joutanut torumaan, vaan nosti minut vanhalle sohvalle ja sitoi jalkani öljytyillä pumpulikääreillä. Nelly, joka luuli minun olevan kuolemaisillani, juoksi naapuriin hakemaan Betsey-tätiä. Hän syöksyi itkien vanhojen naisten luo, jotka istuivat juhlallisina teepöytänsä ääressä.
"Voi, Betsey-täti, tulkaa sukkelaan, kasari putosi katolta ja Fannyn jalat kiehuivat punaisiksi!"
Kukaan ei nauranut tälle hullunkuriselle uutiselle, ja Betsey-täti juoksi kotiin teeleivos kädessä ja lankakerä taskussa, vaikka neule olikin jäänyt kyläpaikkaan.
Minulla oli aika kovat tuskat, mutta en ollut pahoillani perästäpäin, sillä opin rakastamaan Betsey-tätiä, joka hoiti minua hellästi ja näytti unohtavan ankaruutensa ollessaan huolissaan minusta.
Tämä pussi tehtiin ilokseni ja se riippui sohvan yläpuolella, jossa makasin kaikki nuo ikävät päivät. Huvittaakseen minua täti pani sen aina täyteen kauniita tilkkuja, pähkinöitä tai piparminttupastilleja, mieliherkkujani, vaikka hän ei pitänytkään siitä, että lapsille syötettiin makeisia, niin kuin en minäkään nyt.
— Se oli mukava tajina, olisin minäkin ollut mielelläni siellä, sanoi Maud armollisesti ja pani pois pikku pussin tarkastettuaan ensin huolellisesti, löytyisikö sen jostain nurkasta vielä vanha pähkinä tai syötäväksi kelpaava piparminttupastilli.
— Sinä syksynä meillä oli kyllä viljalti luumuja, mutta emme silti välittäneet niistä paljonkaan, sillä meidän kepposemme oli kotona yleisenä pilan aiheena, ja vielä vuosien perästä luumuja nähdessämme Nelly ei malttanut olla katsomatta minuun ilkikurisesti ja kuiskaamatta: "Muistatko punaiset sukat!"