"Hän tulee, hän tulee! Vetäkää minut ylös, taivaan tähden!" huusi
Sally kömpien jaloilleen ehjänä mutta hyvin säikähtyneenä.

Näimme mustan olennon lähestyvän ja hinasimme tytön sisään kolistellen entistä lujemmin ja syleilimme häntä onnellisina, sillä häthätää hän oli pelastunut herra Cottonin näkyvistä; tämän silmät olivat näet yhtä tarkat kuin kuulo huono.

Kuulimme ulko-oven sulkeutuvan, sitten äänten sorinaa ja lopulta
Betseyn raskaat askelet yläkertaan johtavilla rapuilla.

Koppa lennähti sängyn alle ja salaliittolaiset pujahtivat peittojen alle, ja huone oli moitteettomassa kunnossa sillä hetkellä, kun Betsey pisti päänsä ovesta.

"Kyllä se herra on vanha hupakko, kun lähetti minut taas tänne. Mitä lie kuvitellut nähneensä ikkunan luona. Uutimien lepatusta se vain oli, sillä tyttöressuthan nukkuvat kuin lampaat", kuulimme hänen puhelevan itsekseen, ja yleinen naurunhihitys hypitti hänen lähdettyään valkeita vuodepeitteitä.

Sally oli loistavalla tuulella urotyönsä onnistumisesta ja tanssi huoneessa kuin keijukainen yöpaita pukunsa päällä. Sitten hän palmikoi tukkansa hullunkurisille pikku saparoille ja kiinnitti juhlan kunniaksi ison punaisen neulatyynyn rintaneulakseen.

Tytöt menivät sopimuksen mukaan huoneisiinsa ja pian yläkerrassa oli pimeää ja hiljaista, niin että neiti Cotton saartoi ruveta nauttimaan elämästään.

Kohta alkoivat kuitenkin kummitukset liikkua ja hiiret pujahtivat pelästyneinä takaisin loukkoihinsa, sillä valkeita haamuja hiipi huoneesta toiseen, kunnes kaikki olivat koolla eräässä pienessä huoneessa.

Vahti asetettiin ovelle, hätämerkistä sovittiin, kynttilä sytytettiin ja herkut levitettiin sanomalehtipaperille vuoteen viereen. Peite pantiin niin, että sen saattoi vaaran uhatessa lennättää herkkujen päälle.

Miten mainiolta kaikki maistuikaan! En ole tainnut milloinkaan syödä mitään niin herkullista kuin ne silloiset murentuneet tortut, jotka ahmittiin hätäisesti siinä huonepahasessa Sallyn hullutellessa ja toisten nauttiessa sydämensä halusta luvattomasti hankituista makeisista. Tietysti se oli rumasti tehty, mutta minun täytyy kertoa totuus. Olimme juuri aloittamassa kakkua, kun kova rapina häiritsi meitä.