— Se oli vasta mainio juttu! Anna tulla lisää, isoäiti, ja kerro jotain pojista, yhtyi keskusteluun uusi ääni. Tom oli näet kenenkään huomaamatta tullut toisten joukkoon saatuaan kirjansa luetuksi ja istahtanut hajareisin tuolille. Hän oli nauranut isoäidin kertomukselle täyttä kurkkua.
— Odotahan vuoroasi, Tommy! No, rakas Polly, mitä sinä haluat? kysyi isoäiti näyttäen pirteältä ja onnelliselta, sillä vanhat muistot olivat selvästi virkistäneet häntä.
— Jätä minut viimeiseksi ja kerro Tomille ensin, sanoi Polly viitaten Tomia lähemmäksi.
Tom istuutui jalat ristissä lattialle lipaston alimman laatikon eteen. Isoäiti avasi sen silittäen lempeästi Tomin kiharaista päätä ja sanoi:
— Täällä, kultaseni, minä säilytän pikku muistoja Jack-veljestäni. Poikaparka hukkui merillä, kuten tiedät. No, valitse nyt mistä pidät, ja minä koetan muistella siitä jotain kerrottavaa.
Tom penkoi kiireesti laatikkoa ja kaivoi esiin pienen rikkinäisen pistoolin.
— Tämä on juuri minua varten! Olisipa se vielä ehjä, että sillä voisi paukutella kissoja puutarhassa. Annahan kuulua, isoäiti!
— Muistan erään Jackin kepposen, jolloin tätä pistoolia käytettiin hyvin tehokkaasti, sanoi isoäiti hetken mietittyään Tomin napsutellessa pistoolia tyttöjä kohti.
— Kerran kauan sitten, jatkoi vanha rouva mielissään tarkkaavaisesta kuulijakunnasta, isäni lähti liikematkalle ja jätti äidin, tädin ja meidät tytöt Jackin huostaan. Arvaatte kai, että Jack oli hyvin ylpeä tästä vastuusta. Ensimmäiseksi työkseen hän latasi tuon pistoolin ja piti sitä vuoteensa vieressä meidän kauhuksemme, sillä pelkäsimme hänen tappavan sillä itsensä. Viikon verran kaikki sujui hyvin, mutta sitten meitä säikäytettiin uutisella, että rosvoja kierteli kaupungilla. Me asuimme siihen aikaan maalla. Toiset kertoivat, että muutamat talot oli merkitty mustalla ristillä ja niistä kaikista oli varastettu, toiset taas sanoivat, että joukkioon kuului joku poikanen, sillä joku pikku lurjus oli tunkeutunut sisään ikkunoista, joista ei kukaan aikuinen olisi mahtunut kulkemaan. Jossain varkaat olivat syöneetkin ja jättäneet kinkun tähteitä ja leivoksia pihalle. Rouva Jones löysi puutarhastaan rouva Smithin hartialiinan ja lähettyviltä vasaran ja vieraan teekannun. Muuan mies kertoi jonkun koputtaneen yöllä hänen ikkunaansa ja sanoneen hiljaa:
"Onko siellä ketään?" Ja kun mies kurkisti ulos, hän näki kahden miehen juoksevan katua alaspäin.