Aikuisten kääntyessä katsomaan heitä Maud pöyhisteli kuin pieni riikinkukko ja Fan niiasi sirosti, mutta Polly seisoi paikoillaan, ja hänen katseensa harhaili huolestuneena toisesta toiseen aivan kuin hän olisi halunnut sanoa: "Tiedän kyllä, etten ole niin kuin olla pitäisi, mutta toivottavasti en näytä sentään rumalta."
Isoäiti ymmärsi heti, ja kun Fan tyytyväisesti hymyillen kysyi: "Miltä me näytämme?" hän veti Pollyn ystävällisesti luokseen ja vastasi:
— Näytätte ihan niiltä muotilehden kuvilta, joista olette saaneet pukujenne mallit. Mutta Pollyn leninki miellyttää minua eniten.
— Näytänkö minä tosiaankin sievältä tässä? Ja Pollyn kasvot kirkastuivat, sillä hän antoi suuren arvon isoäidin mielipiteille.
— Näytät, kultaseni. Näytät juuri siltä, jollaisena minä mielelläni näen sinun ikäisesi tytön. Ja minua miellyttää varsinkin se, että olet pitänyt äidille antamasi lupauksen etkä ole antanut houkutella itseäsi käyttämään lainakoruja. Sinun ikäisesi tyttölapset eivät tarvitse muita koristeita kuin nuoruutta, terveyttä, älykkyyttä ja vaatimattomuutta, ja ne sinulla on tänä iltana.
Puhuessaan isoäiti antoi Pollylle hellän suukon, joka sai hänet hehkumaan kuin ruusu ja unohtamaan hetkeksi, että maailmassa oli vaaleanpunaista silkkiä ja korallikorvarenkaita.
— Kiitos, isoäiti, hän sanoi ja vastasi lämpimästi suudelmaan. Isoäidin sanat tekivät hyvää ja yksinkertainen puku näytti Pollysta yhtäkkiä sievältä.
— Polly on niin kaunis, ettei ole väliä, mitä hänellä on päällään, huomautti Tom tarkastellen hyväksyvästi tyttöä.
— Hänellä ei ole kojuja puvussaan, mutta minullapa on, sanoi Maud järjestellen olkapäille ulottuvia nauharuusukkeita, jotka olivat kuin kirsikanväriset siivet tanakan pikku enkelin selässä.
— Kunpa hän olisi ottanut sinisen miehustani. Tuo nauha on niin kovin yksinkertainen, mutta ei sillä väliä, kuten Tom sanoi. Ja Fan korjasi taitavasti Pollyn vasemmalla ohimolla olevaa sinistä rusettia.