— Hänellä pitäisi olla kukkia; ne sopivat aina nuorille, sanoi rouva Shaw myöntäen mielessään, että vaikka hänen tyttärensä näyttivät hyvin kauniilta, kukoistavalla Pollylla oli miellyttävimmät kasvot.
— Varjelkoon, minähän olin unohtaa kukkavihot ihaillessani kaunottariani. Otapas ne esille, Tom, kehotti herra Shaw viitaten kauniiseen rasiaan, joka oli pöydällä.
Tom veti väärin päin esiin kolme pientä kukkakimppua, jotka kaikki olivat erivärisiä, -kokoisia ja -muotoisia.
— Voi, isä! Miten kiltti sinä olet! huudahti Fanny, joka ei ollut uskaltanut ottaa vastaan kukan terälehteäkään viimekertaisten nuhteiden perästä.
— Isäsi olikin aikoinaan erittäin kohtelias nuori mies, sanoi rouva
Shaw naurahtaen.
— On hauskaa, Thomas, että sinulla on joskus aikaa ilahduttaa pikku tyttöjäsi! Ja isoäiti taputti poikansa kaljua päätä aivan kuin tämä olisi ollut kahdeksantoistavuotias.
Thomas nuorempi oli ensin tuhahtanut ivallisesti, mutta kun isoäiti kehui isää, alkoi nuori mies miettiä asiaa tarkemmin ja tarkastella kukkia kunnioittavasti.
— Mikä on kenellekin? hän kysyi.
— Arvaapas, sanoi herra Shaw tyytyväisenä, kun hänen huomaavaisuutensa oli tehnyt näin suuren vaikutuksen.
Isoimmassa kimpussa oli teeruusun nuppuja, tuoksutonta kanervaa ja sarsaparillaa. Toiseen oli sidottu kourallinen hajuherneitä ja resedoja, joiden keskellä oli muutama herttainen orvokki ja kaunis pikku ruusu. Kolmas oli pieni vihkonen rautayrttejä, valkeita kameliasaunioita ja vihreitä lehtiä.