— No niin, minä halveksin sinua.
Jos hän olisi sanonut vaikka "minä vihaan sinua" nenäkkäästi tai keimailevasti, Laurie olisi nauranut huvittuneena. Mutta Amyn äänen vakava, melkein surullinen sävy, sai hänet avaamaan silmänsä ja kysymään kiireesti:
— Miksi, saanko tietää?
— Siksi, että sinä jos kukaan voisit olla hyvä, hyödyllinen ja onnellinen, ja kuitenkin olet kelvoton, laiska ja onneton.
— Vahvaa kieltä, hyvä neiti.
— Jos kerran pidät siitä, niin jatkan.
— Ole hyvä, tämä on tosiaan mielenkiintoista.
— Arvasin sen. Itsekkäät ihmiset puhuvat aina mielellään itsestään.
— Olenko minä itsekäs? Hämmästynyt kysymys lipsahti Laurien huulilta, sillä hän oli ollut ylpeä anteliaisuudestaan.
— Olet, hyvin itsekäs, jatkoi Amy kylmän rauhallisesti, ja se tehosi kaksin verroin paremmin kuin kiivaus. — Voin todistaa sen sinulle; minä näet olen pitänyt sinua silmällä enkä totisesti ole tyytyväinen sinuun. Olet nyt ollut ulkomailla lähes puoli vuotta etkä ole tehnyt muuta kuin tuhlannut aikaa ja rahaa ja tuottanut pettymystä ystävillesi.