Tämä oli Jolle mieleen ja hänen mielestään uusi arvokkuus sopi hyvin Laurielle. Mutta paljon hän oli muuttunut kehittyessään pojasta mieheksi, Jo oli siitä hyvillä mielin mutta samalla vähän kaihoisa.
— Varmaankin. Amy ja sinä ette milloinkaan riidelleet niin kuin me. Hän on aurinko, minä olen tuuli ja, kuten muistat, sadussakin auringolla oli suurempi valta.
— Kyllä hän osaa riepottaakin miestä, nauroi Laurie. — Sain totisesti kuulla kunniani Nizzassa! Voin vakuuttaa, että se oli hyvän joukon tuimempi läksytys kuin olen saanut sinulta ikinä. Joskus kerron sinulle kaikki — hän ei sitä varmastikaan tee, sillä väitettyänsä ensin halveksivansa minua ja häpeävänsä minun tähteni hän menetti sydämensä tälle kurjalle ja meni naimisiin tyhjäntoimittajan kanssa.
— Miten halpamaista! Jos hän vastedes solvaa sinua, tule minun luokseni, niin minä puolustan sinua.
— Sitä tarvitsenkin, kuten näkyy, vastasi Laurie ponnahtaen pystyyn. Samassa hänen kasvoilleen levisi ihastunut ilme, kun hän kuuli Amyn huutavan:
— Missä on Jo? Missä on minun vanha rakas Jo-siskoni?
Koko perhe työntyi sisään. Yleinen syleileminen ja suuteleminen seurasi ja ulkomaanmatkaajat asetettiin sohvaan istumaan kaikkien ihailtaviksi. Herra Laurence oli yhtä reipas ja sydämellinen kuin ennenkin ja ulkomaanmatka näytti tehneen hänelle yhtä hyvää kuin toisillekin. Äreys oli melkein kadonnut ja hänen vanhanaikainen kohteliaisuutensa oli entistäkin hioutuneempaa. Hän hymyili suopeasti 'lapsilleen', kuten hän nimitti nuorta paria, ja Amy kohteli häntä huomaavasti ja hellästi kuin tytär.
Heti Amyn nähtyään Meg huomasi, ettei hänen oma pukunsa ollut pariisilaismallinen. Rouva Moffatkin joutuisi kokonaan varjoon rouva Laurencen rinnalla, joka oli mitä siroimmin ja aistikkaimmin pukeutunut.
Miten hyvin he sopivatkaan yhteen, mietti Jo katsellessaan nuorta paria. Olin oikeassa, Laurie on saanut omakseen kauniin, hyvinkasvatetun tytön, joka sopii hänen kotiinsa paremmin kuin vanha Jo ja on hänelle ylpeyden aiheena eikä vaivana. Herra ja rouva March hymyilivät ja nyökkäsivät toisilleen onnellisina siitä, että heidän nuorimpansa oli käynyt hyvin, ei ainoastaan aineellisesti vaan myös sikäli, että tämä oli saanut omakseen rakkauden, onnen ja luottamuksen.
Amyn kasvot säteilivät sydämen rauhasta versovaa hiljaista iloa, äänessä oli uusi, hellä sointi ja hänen olemuksensa viileys ja jäykkyys oli muuttunut lempeäksi arvokkuudeksi. Teeskentelystä ei näkynyt jälkeäkään, ja hänen herttainen sydämellinen käytöksensä ihastutti enemmän kuin kauneus tai sirous, sillä se osoitti hänen varmasti olevan hieno nainen, joksi hän oli toivonut tulevansa.