— Sinä olet pysynyt ihan samanlaisena, äsken vuodatit kyyneliä ja nyt naurat. Tällä hetkellä näytät vähän vallattomalta. Mitä sinulla on mielessäsi, täti?
— Aprikoin vain, miten te tulette toimeen keskenänne.
— Kuin enkelit!
— Niin, tietysti nyt alussa, mutta kumpi määrää?
— Tunnustan suoraan, että hän määrää nyt, annan hänen ainakin luulla niin — tiedäthän että se on hänestä hauskaa. Kohta rupeamme vuorottelemaan, sillä kuten sanotaan, avioliitto vie puolet oikeuksista ja tuo toisen verran velvollisuuksia.
— Kyllä teillä asiat pysyvät nykyisellään. Amy on valtiattarena koko ikänsä.
— No niin, hän tekee sen niin huomaamatta, ettei minulla oikeastaan ole sitä vastaan mitään. Hän kuuluu niihin naisiin, jotka osaavat hallita hyvin. Melkein pidän siitä, sillä hän osaa kiertää ihmisen sormensa ympäri pehmeästi ja taitavasti kuin silkkilangan ja saa toisen vielä pitämään sitä suosionosoituksena.
— Ajatella että sain nähdä sinun tyytyväisenä alistuvan tohvelisankariksi! huudahti Jo heilauttaen käsivartensa ilmaan.
Oli hupaisaa nähdä Laurien kohauttavan olkapäitään ja miehisen halveksivasti hymyilevän olettamukselle vastatessaan mahtavasti:
— Amy on liian tahdikas sellaiseen, enkä minä ole niitä miehiä, jotka alistuvat mihin hyvänsä. Vaimoni ja minä kunnioitamme itseämme ja toisiamme niin paljon, ettemme ikinä sorra toisiamme emmekä riitele.