Vastaukseksi Laurie tarttui Jon ojentamaan käteen ja painoi hetkeksi kasvonsa sitä vasten tuntien, että kiihkeän lapsuusrakkauden sirpaleista oli kasvanut luja, kaunis ystävyys, joka oli siunaukseksi kummallekin. Mutta Jo, joka ei halunnut kotiintulon muodostuvan murheelliseksi, sanoi iloisesti:
— Uskomatonta, että te lapset olette tosiaan naimisissa ja aiotte perustaa oman kodin. Minusta tuntuu kuin vielä eilen olisin napittanut Amyn esiliinan ja tarttunut sinua tukasta, kun kiusasit minua. Hyvänen aika, miten aika lentää.
— Älä viitsi puhua noin tätimäisesti, varsinkin kun toinen lapsi on itseäsi vanhempi. Minä voin kehua olevani täysi-ikäinen mies, ja kun tapaat Amyn, huomaat, että hän on sangen varhaiskypsä lapsi, sanoi Laurie huvittuneena Jon äidillisestä sävystä.
— Sinä lienet vuosiltasi vähän vanhempi, mutta minä tunnen olevani paljon iäkkäämpi. Naisten laita on aina niin, ja viimeksi kulunut vuosi on ollut niin vaikea, että minusta tuntuu kuin olisin nelikymmenvuotias.
— Jo raukka! Me lähdimme huvittelemaan ja jätimme sinut yksin kantamaan raskaan taakan. Sinä oletkin vanhentunut. Tuossa näkyy ryppy ja tuolla toinen. Katseesi on surullinen, ja koskettaessani äsken tyynyä huomasin, että se oli kyynelistä kostea. Sinulla on ollut paljon kestettävää ja olet joutunut kärsimään aivan yksin. Mikä itsekäs elukka minä olenkaan ollut! Laurie repi katuvaisen näköisenä tukkaansa.
Mutta Jo vain käänsi tyynyn, joka oli antanut hänet ilmi, ja koettaen tehdä äänensä iloiseksi hän vastasi:
— Ei ensinkään, minullahan oli isä ja äiti apunani, lapsikullat lohdutuksenani, ja kun tiesin sinun ja Amyn voivan hyvin ja olevan onnellisia, huolet tuntuivat kevyemmiltä. En kiellä, että toisinaan tunnen itseni yksinäiseksi, mutta se on vain hyväksi minulle ja…
— Nyt se on loppuva, puuttui Laurie puheeseen ja kiersi käsivartensa hänen ympärilleen ikään kuin puolustaakseen häntä kaikelta pahalta. — Amy ja minä emme tule toimeen ilman sinua, sinun on tultava opettamaan meille lapsille talonpitoa ja jakamaan kaikki kanssamme, niin kuin ennenkin. Me pidämme sinua oikein hyvänä ja elämme onnellisina yhdessä.
— Jollen vain olisi teidän tiellänne, siitä voisi tulla oikein hauskaakin. Alan tuntea itseni taas nuoreksi, sillä jotenkin kaikki huoleni tuntuivat haihtuvan sinun tultuasi, Teddy. Sinä osaat aina lohduttaa, sanoi Jo ja painoi päänsä Laurien olkapäälle aivan kuin vuosia sitten, kun Beth makasi sairaana ja Laurie pyysi saada olla Jon tukena.
Laurie katsahti tyttöön pohtien, mahtoiko tämä muistaa sitä aikaa, mutta Jo hymyili itsekseen ikään kuin hänen huolensa tosiaan olisivat Laurien tullessa haihtuneet.