Amy nojautui mieheensä, joka seisoi hänen takanaan, ja tunsi kovin kaipaavansa Bethin tervetuliaissuudelmaa.
— Meidän täytyy laulaa lopuksi Mignonin laulu, sillä herra Bhaer osaa sen, virkkoi Jo, kun äänettömyys alkoi käydä painostavaksi. Professori rykäisi ilahtuneena ja astui Jon luo sanoen:
— Laulakaa te minun kanssani. Meidän äänemme sopivat erinomaisesti yhteen.
Se oli muuten kohtelias valhe, sillä Jo ei ollut musikaalisempi kuin heinäsirkka. Mutta hän olisi professorin pyytäessä suostunut laulamaan vaikkapa kokonaisen oopperan välittämättä vähääkään tahdista tai melodiasta. Se ei haitannut paljoa, sillä herra Bhaer lauloi hyvin ja tunteikkaasti. Pian Jo vain hyräili hiljaa voidakseen kuulla pehmeän äänen, joka tuntui laulavan hänelle yksin.
"Tunnetko maan, sitruunat kukkivat."
Tämä oli tavallisesti professorin lempisäe, sillä hänelle se tarkoitti Saksaa. Mutta nyt hän tuntui panevan erikoista lämpöä ja sointua sanoihin:
"Jos voisinkin,
kanssasi, armas,
sinne liitäisin!"
Ja erästä kuulijaa tämä hellä kutsu liikutti niin, että hän olisi tahtonut vastata tietävänsä tuon maan ja olevansa valmis lähtemään sinne, milloin laulaja vain tahtoisi.
Laulu loppui, ja professori sai lämpimät kiitokset. Mutta vähän ajan kuluttua hän joutui kokonaan ymmälleen ja jäi tuijottamaan Amya, joka asetteli hattua päähänsä. Tämä oli esitetty hänelle vain sisarena eikä kukaan ollut tullut maininneeksi hänen sukunimeään. Professori joutui yhä enemmän ymmälle, kun Laurie hyvästellessään sanoi ystävällisesti:
— Vaimostani ja minusta oli oikein hauska tutustua teihin.
Muistakaa, että olette aina tervetullut kotiimme tien toiselle puolen.