— Kylläpä nuo lapset näyttävät onnellisilta, huomautti pastori
March, jonka oli vaikea nuoren parin mentyä uudelleen syventyä
Aristoteleen filosofiaan.
— Minä uskon että he näyttävät onnellisilta vastakin, jatkoi rouva March tyytyväisenä kuin luotsi, joka on ohjannut laivan turvallisesti satamaan.
— Varmastikin. Onnellinen Amy! huokasi Jo. Samassa hän hymyili iloisesti, kun professori Bhaer malttamattomasti työnsi portin auki.
Myöhemmin illalla, kun saapaspihtien kohtalo oli selvinnyt, Laurie sanoi äkkiä vaimolleen, joka järjesteli taideaarteitaan:
— Rouva Laurence!
— Herrani!
— Tuo mies aikoo naida meidän Jomme.
— Toivottavasti. Etkö sinä pitäisi siitä, kultaseni?
— Hän on kaikin puolin hyvä mies. Toivoisin vain, että hän olisi hiukan nuorempi ja hyvän joukon rikkaampi.
— No Laurie, älä nyt puhu turhanpäiväisiä. Jos he rakastavat toisiaan, ei merkitse mitään kuinka vanhoja he ovat tai kuinka paljon heillä on rahaa. Naiset eivät milloinkaan menisi naimisiin rahojen vuoksi — Amy vaikeni äkkiä ja katsoi mieheensä, joka vastasi vahingoniloisen arvokkaasti.