— Eivät varmaankaan, vaikka joskus kuuleekin ihastuttavien neitosten aikovan tehdä sellaisen tempun. Siinä on ehkä selitys siihen, että joku lankeaa ottamaan minunlaisenikin tyhjäntoimittajan.
— Voi rakas poika, älä viitsi. Kun suostuin kosintaasi, olin niin sekapäinen onnesta, että sinun rikkautesi oli haihtunut mielestäni kokonaan. Olisin ottanut sinut, vaikka olisit kirkonrotta, ja toisinaan toivonkin, että olisit köyhä, jotta voisin näyttää, miten paljon sinua rakastan. Ja Amy joka vieraiden nähden oli hyvin pidättyväinen vaikkakin kahden kesken hyvin rakastunut, osoitti vakuuttavasti puhuvansa totta.
— Ethän tosissasi usko, että minä olen sellainen laskelmoiva otus kuin silloin väitin olevani? Sydämeni murtuu jollet usko, että ilomielin soutaisin kanssasi samassa veneessä, vaikka olisit lautturi.
— Enhän minä sentään ole aasi. Sinähän annoit rukkaset minua rikkaammalle miehelle etkä suostu ottamaan puoliakaan siitä, mitä tahtoisin antaa sinulle, nyt kun minulla on siihen oikeus. Monille tyttöraukoille on kyllä opetettu, että rikkaus on heidän ainoa pelastuksensa, mutta sinä olet saanut parempaa oppia, ja vaikka aikoinani pelkäsin sinun tähtesi, ei minun tarvinnut pettyä, sillä sinä olit uskollinen äitisi opetuksille. Kerroin sen eilen äidillesi, ja hän näytti yhtä iloiselta ja kiitolliselta kuin olisi saanut miljoonan dollarin sekin käytettäväksi hyväntekeväisyyteen. Mutta tehän ette ensinkään kuuntele minun opettavaista puhettani, rouva Laurence. Laurie keskeytti puheensa huomatessaan hajamielisen ilmeen Amyn kasvoilla, vaikka tämä katsoikin häntä.
— Kyllä kuuntelen, mutta ihailen samalla sinun leukakuoppaasi. En haluaisi sinun tulevan itserakkaaksi, mutta minun täytyy myöntää, että olen ylpeämpi komeasta miehestäni kuin hänen rahoistaan. Älä naura vaikka sanon, että sinun nenääsi on todella nautinto katsella. Amy siveli hiljaa kauniita piirteitä.
Laurie oli saanut monia kohteliaisuuksia osakseen, mutta tämä oli hänestä kaikkein mieleisin. Sen näki kyllä, vaikka Laurie oli nauravinaan vaimonsa omituiselle maulle Amyn sanoessa:
— Saanko kysyä sinulta erästä asiaa, rakas?
— Totta kai, ole hyvä.
— Oletko pahoillasi, jos Jo menee naimisiin herra Bhaerin kanssa?
— Sekö sinua huoletti? Luulin että leuassani on jotakin, joka ei miellyttänyt sinua. Minun ei tarvitse kadehtia toisten onnea, koska itse olen maailman onnellisin ihminen ja voin vakuuttaa sinulle, että tanssiessani Jon häissä sydämeni on yhtä kevyt kuin jalkani. Epäiletkö sitä?