— Se oli varmaan professori Bhaer; tuo oli niin hänen kaltaistaan.

Rouva K. kertoi miehen olevan kotoisin Berliinistä; hän on hyvin viisas, mutta köyhä kuin kirkonrotta. Hän elättää tunteja antamalla itsensä ja kaksi pientä orpoa sisarenpoikaansa; sisar oli ollut naimisissa amerikkalaisen kanssa ja hänen toivomuksensa oli ollut, että pojat koulutettaisiin täällä. Professorin tarina ei siis ole erikoisen romanttinen, mutta minusta se on mielenkiintoinen. Ilokseni kuulin, että rouva Kirke luovuttaa hänelle olohuoneensa muutamien oppituntien ajaksi. Sen ja lastenkamarin välillä on lasiovi; aion kurkistaa miltä hän näyttää ja sitten kertoa teille. Hän on lähes neljänkymmenen niin että voit olla rauhassa, pikku äiti.

Juotuani ilta teen ja saatuani pikku tytöt nukkumaan kävin ison ompelukorin kimppuun ja vietin rauhallisen illan jutellen uuden ystäväni kanssa. Kirjoitan kirjettä joka päivä ja lähetän sen teille kerran viikossa. Hyvää yötä nyt, huomenna jatkan.

Tiistai-iltana

Minun luokassani oli tänä aamuna aika hälinä, sillä lapset peuhasivat hirveästi. Minä jo ajattelin antaa heille tupenrapinat, mutta samassa joku hyvä enkeli johdatti mieleeni voimistelun. Annoin lasten voimistella niin kauan, että he lopulta mielellään istuutuivat ja pysyivät paikoillaan. Lounaan jälkeen palvelustyttö vei lapset kävelemään ja minä ryhdyin ompelemaan. Kiitin juuri onneani, että olin oppinut ompelemaan kauniita napinreikiä, kun kuulin arkihuoneen oven käyvän ja jonkun hyräilevän kuin iso kimalainen: "Kennst du das Land…"

Nostin hiukan lasioven verhoa toisesta nurkasta ja kurkistin sisään. Tiedän että se oli hirveän sopimatonta, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Professori Bhaer oli huoneessa. Kun hän siinä järjesteli kirjojaan, ehdin tarkastaa häntä perin pohjin. Hän on täysverinen saksalainen — roteva, pörrötukkainen ja tuuheapartainen. Hänellä oli komea nenä ja niin ystävälliset silmät, etten ole nähnyt kenelläkään sellaisia. Ääni on miehekäs ja kaunissointuinen ja se on lepoa korvalle, joka on joutunut kuuntelemaan meikäläistä kimakkaa ja huolimatonta puhetta. Hänen vaatteensa ovat kauhtuneet, kädet isot, eikä hänen kasvoissaan ole oikeastaan mitään muuta kaunista kuin hampaat. Pidän hänestä kuitenkin, sillä hänellä on kaunismuotoinen pää. Paita oli hyvää pellavakangasta ja hän oli gentlemannin näköinen, vaikka takista puuttui kaksi nappia ja toinen kenkä oli paikattu. Hän oli totinen, vaikka hyräilikin. Vasta kun hän meni ikkunan luo, käänsi hyasintin nuput aurinkoon ja silitti kissaa, joka näkyi pitävän häntä vanhana ystävänä, hän hymyili. Kun ovelle koputettiin hän sanoi reippaasti ja kuuluvasti:

— Herein!

Aioin juuri juosta tieheni, kun näin pikkuruisen olennon, joka
kantoi suurta kirjaa. Jäin katsomaan mitä seuraisi.

— Tina tahtoo tetä Bhaerin luo, sanoi pienokainen, pudotti
kirjan käsistään ja juoksi hänen luokseen.

— Tule vain pikku Tina ja halaa setä Bhaeria oikein kunnolla, sanoi professori ja nosti tytön nauraen niin korkealle, että tämän täytyi kumartua voidakseen suudella häntä.