Eilen illalla istuin olohuoneessa, kun herra Bhaer tuli tuomaan sanomalehtiä rouva Kirkelle. Tämä ei ollut paikalla, mutta Minnie, joka on hiukan pikkuvanha, esitteli minut professorille hyvin sievästi:
— Tässä on äidin ystävä, neiti March.
— Niin, ja hän on hauska ja me pidämme hänestä hurjasti, lisäsi
Kitty, joka on kauhea lapsi.
Me kumarsimme toisillemme ja sitten purskahdimme nauruun,
sillä muodollinen esittely ja suorasukainen lisäys muodostivat
hullunkurisen vastakohdan.
— Niin, niin, nuo veitikat taitavat kiusata teitä, neiti March.
Kutsukaa minut, kun tarvitsette apua! hän sanoi ja rypisti
otsaansa uhkaavasti, mikä huvitti pikku ilkiöitä.
Lupasin kutsua ja hän lähti. Mutta näyttää siltä, että kohtaloni on tavata häntä vähän väliä, sillä tänään kun kuljin hänen huoneensa ohi mennessäni kävelylle, kopautin vahingossa sateenvarjollani hänen oveaan. Se lennähti auki, ja edessäni seisoi itse professori aamutakissa, toisessa kädessä iso sininen sukka ja toisessa parsinneula. Hän ei tullut ensinkään hämilleen, sillä kun asian selitettyäni kiiruhdin eteenpäin, hän heilautti kättään sukkineen päivineen ja sanoi selvällä, iloisella äänellään: — Teillä on kaunis kävelyilma. Bon voyage, mademoiselle. Nauroin mennessäni alas portaita. Mutta on aika liikuttavaa, että tuon miesparan täytyy itse parsia ja paikata vaatteensa. Olen kyllä kuullut, että Saksassa herrat harrastavat koruompelua, mutta sukanparsiminen on sentään toista eikä näytä vallan hauskalta.
Lauantaina
Ei ole tapahtunut mitään muuta kirjoittamisen arvoista, kuin käynti neiti Nortonin luona. Hänen huoneensa on täynnä kauniita esineitä. Hän oli hyvin herttainen, näytti minulle aarteitaan ja kysyi tahtoisinko joskus tulla luennoille tai konsertteihin hänen seurakseen. Hän esitti asian ikään kuin tekisin sillä hänelle suuren palveluksen, mutta minä luulen, että rouva Kirke on kertonut hänelle meistä, ja hän tahtoi jotenkin osoittaa ystävällisyyttä minulle. Minä en tavallisesti halua olla kiitollisuudenvelassa kenellekään, mutta neiti Nortonin kaltaisen henkilön kutsu ei nöyryytä minua, ja siksi suostuin kiitollisena.
Tullessani takaisin lastenkamariin kuului olohuoneesta sellainen meteli, että minun täytyi kurkistaa sisään. Siellä oli herra Bhaer nelin kontin lattialla. Tina istui hänen selässään, Kitty kuljetti häntä talutusnuorasta ja Minnie syötti kuminakakkuja kahdelle pikku pojalle, jotka ulvoivat ja riehuivat tuoleista rakennetuissa häkeissä.
— Me leikimme eläintarhaa, selitti Kitty.