— Aivan niin, me maksamme tällaisista kaksikymmentäviisi-kolmekymmentä dollaria. Suoritamme maksun kertomuksen ilmestyttyä, vastasi herra Dashwood, ikään kuin tuollainen pikkuseikka olisi häneltä aivan unohtunut.
— No hyvä, saatte sen, virkkoi Jo ja ojensi takaisin käsikirjoituksensa tyytyväisen näköisenä, sillä kun on ansainnut yhden dollarin palstalta, tuntuu kahdenkymmenenviidenkin dollarin korvaus suurenmoiselta.
— Voinko kertoa ystävälleni, että otatte toisenkin, jos hänellä sattuisi olemaan parempia? kysyi Jo hyvän menestyksen rohkaisemana. Äskeistä lipsahdusta hän ei lainkaan huomannut.
— Voimmehan katsoa. Emme voi luvata mitään varmasti. Sanokaa että hänen on kirjoitettava lyhyesti ja mehevästi ja unohdettava moraali. Millä nimellä ystävänne haluaa julkaista kertomuksensa? kysyi toimittaja välinpitämättömällä äänellä.
— Mieluimmin nimettömänä. Hänellä ei ole kirjailijanimeä eikä hän tahdo saattaa omaa nimeään julkisuuteen, vastasi Jo punastuen tahtomattaan.
— Tehdään niin kuin hän haluaa. Kertomus julkaistaan ensi viikolla.
Tuletteko perimään maksun vai lähetänkö sen postitse? kysyi herra
Dashwood, joka tietenkin halusi päästä perille uuden avustajansa
nimestä.
— Tulen perimään rahat täältä. Näkemiin, sir.
Jon mentyä herra Dashwood nosti taas jalkansa pöydälle ja huomautti hyväntahtoisesti itsekseen: — Köyhä ja ylpeä kuten tavallista, mutta hänessä on kuitenkin ainesta.
Seuraten herra Dashwoodin ohjeita ja pitäen rouva Northburya esikuvanaan Jo sukelsi seikkailutarinoiden kuohuiseen mereen. Mutta erään ystävän heittämän pelastusrenkaan ansiosta hän pääsi pinnalle ajoissa, ennen kuin tuo harharetki ehti tuottaa hänelle vahinkoa.
Kuten useimmat nuoret kirjoittajat Jokin sijoitti henkilöt ja tapahtumapaikat ulkomaille. Hän kuvaili rosvojen, kreivien, mustalaisten, nunnien ja herttuattarien luonteita ja elämänvaiheita niin vilkkaasti ja elävästi, ettei parempaa olisi voinut toivoa. Hänen lukijakuntansa ei kiinnittänyt huomiota sellaisiin sivuseikkoihin kuin kielioppiin, välimerkkeihin ja todenmukaisuuteen, ja herra Dashwood salli armollisesti hänen täyttää lehden palstat mahdollisimman vähäisestä korvauksesta. Hän ei pitänyt tarpeellisena kertoa Jolle suopeutensa varsinaista syytä, sitä että muuan hänen avustajistaan oli halpamaisesti jättänyt hänet pulaan saatuaan edullisemman tarjouksen.