"Minä tarkoitan henkistä kärsimistä!" väitti Romana säikähdyksissään.
"Paljasta kaulasi!" käski kuningatar.
Sitä hän ei tahtonut tehdä.
"Tottele, tai näet minut viimeisen kerran!"
Vastenmielisesti hän teki sen.
Katariina kirkaisi kauhusta. "Herra Jumala, mitä tämä on." hän huudahti nähdessään miten Romanan kaula ja käsivarret olivat raadellut.
"Se on ainoastaan pieni katumuskidutus tekemieni syntien tähden", vastasi Romana ja tahtoi rientää pois.
Mutta kuningatar käski hänen riisua vieläkin enemmän yltään nähdäkseen miten kauas haavoja ulottui.
Kaikki vastustukset, rukoukset ja kyyneleet olivat turhat, Romanan täytyi totella.
Se oli kauhistuttava näky; koko hänen hento ruumiinsa oli kuin yhtenä ainoana avoimena haavana, josta tihkui lukemattomia pieniä veripisaroita.