Myöhempi aikakausi ei usko pahuutta olentona, persoonana olevankaan, mutta ei ole voitu kieltää, että pahuus jostakin saa alkunsa.
Eerikin hyvä enkeli peitti kasvonsa ja pakeni samalla hetkellä, kun hän ojensi kätensä pahalle; kaikki varoitukset vuosien kuluessa synnyttivät hänessä vain tuskaa, vieläpä epätoivoakin, mutta parannusta ei niistä koskaan lähtenyt. Eräs Pietari-niminen pappi Salassa oli kohta sen jälkeen kuin uskonpuhdistus tuotiin Ruotsiin, mennyt naimisiin jalkavaimonsa kanssa. Tällä, jota myöhemmin pidettiin noita-akkana ja velhona, lienee nuoruudessaan ollut ominaisuuksia, jotka oikeuttivat tällaisiin nimityksiin, niistä perinnöllisistä taipumuksista päättäen, joita hänestä siirtyi lapsiin.
Näistä oli Yrjö vanhin ja erityisesti äidin suosikki.
Äidistään hän ehkä olikin imenyt sammumattoman vihansa kaikkiin, jotka olivat häntä korkeammalla; häneltä hän oli oppinut ovelan käytöstavan, joka voi mukautua minkälaisiin olosuhteisiin tahansa, mutta joka osaa ottaa tilaisuudesta vaarin ja näyttäytyä oikeassa valossaan, kun asianhaarat sen myöntävät.
Lahjakkaana, käsityskykyisenä ja tavattoman hyväpäisenä halusi poika saada oppia, eikä äiti hävennyt käydä kerjäämässä varoja siihen juuri korkeammalta aatelistolta, jota hän sydämessään halveksi ja ylenkatsoi.
Nuori Yrjö lähetettiin Wittenbergiin, jossa hänen suuri ahkeruutensa ja nöyrä käytöksensä herättivät sekä opettajien että toverien huomiota.
Hänen tavaton itsehillitsemiskykynsä tuli ilmi niissä kieltäymyksissä, joihin hän antautui. Ei kukaan viettänyt raittiimpaa elämää, ei kukaan sietänyt paremmin pilkkaa ja ivaa, eikä kukaan ollut tarkkaavaisempi luennoilla.
Sekä luterilaiset että katoliset elivät siinä toivossa, että hän kuului heihin, mutta hän ei koskaan lausunut mielipidettänsä, hän tyytyi vain olemaan kuuntelijana.
Hyvillä todistuksilla hän palasi kotiin ja sai kohta paikan hovissa.
Hänen terävä silmänsä huomasi heti, että Kustaa kuninkaan aurinko oli laskemassa ja että tulevaisuus oli hänen seuraajansa, prinssi Eerikin.