Yrjö Pietarinpoika meni suoraa päätä herttuan luo ja rupesi häntä herjaamaan; mutta tämä ei näyttänyt kuulevan eikä käsittävän mitään, niin ankaran mielenliikutuksen vallassa hän oli. Vasta vähitellen hän palasi tajuntaansa, mutta samalla heräsi hänessä myös oman arvonsa tunteminen ja viha.
"Minua ja minun asioitani tuomitsevat keisarit, kuninkaat ja ruhtinaat, mutta et sinä, senkin papinkakara!" huudahti herttua suuttuneena.
"Te olette jo tuomittu", kirkui Yrjö, "ja olette nyt vankina kuninkaan mielivallan alaisena. Kukaan ei voi teitä enää auttaa! Eikä sitä kukaan koettanekkaan."
Juhana kysyi, mihin häntä vietiin.
"Gripsholmaan", kuului vastaus, "yhden ainoan palvelijan seuraamana."
Senjälkeen käskettiin kaikkien siirtyä toiseen laivaan ja herttuaa varten tuotiin kahleet.
Nähdessään ne hän purskahti itkuun. "Tämän ovat muut saaneet aikaan! Sanokaa suoraan, oletteko tulleet surmaamaan minua nyt heti vai viivytelläänkö siinä toistaiseksi?"
"Minä vain tottelen kuninkaani käskyjä ja pyydän hänen puolestaan heti päästä ruhtinattaren puheille."
Juhana katsoi häneen terävästi. "Tule", sanoi hän ja meni edellä herttuattaren hyttiin.
Yrjö kumarsi syvään ja selitti tulleensa kuninkaan valtuuttamana esittämään hänelle kaksi ehtoa. Toinen oli se, että hän kaikkine hovinaisineen saisi asianmukaisen ylläpidon jossakin kuninkaan linnassa. Jos hän sitävastoin tahtoi seurata herttuata, sai hän vankilaan ottaa mukaansa ainoastaan kaksi palvelijatarta.