Kuningas Eerik oli senjälkeen hyökännyt Hallantiin ja piirittänyt Halmstadia, mutta kuultuaan, että kuningas Fredrik II oli lähestymässä, oli hän heti jättänyt leirin antamatta minkäänlaisia määräyksiä, ja tanskalaiset olivat lyöneet Ruotsin joukot, jotka peräytyessään olivat hajaantuneet.
Siitä huolimatta oli kuningas kansalle toimittamassaan kirjelmässä ilmoituttanut, että "sen rykmentin urhoollisuuden tähden, jonka hän itse oli opettanut ja harjoittanut, tämä peräytyminen oli päättynyt voittoon".
Kirjeen kirjoittaja lisäsi: "Niin pian kuin jokin tappio kohtaa kuninkaallisen majesteetin sotajoukkoa, on huhu siitä heti tukahutettava, mutta vihollisista saavutettu voitto on heti saatettava kaikkien tietoon."
"Kaikki on nyt poltettuna, hävitettynä ja tuhottuna Sölvesborgiin asti, ja" — niin päättyi kertomus — "me olemme paluumatkallamme lähettäneet muutamia huoviosastoja polttamaan ja hävittämään molemmin puolin sitä tietä, jota kuljemme." Siihen kirje päättyi.
"Hän on mielipuoli!" virkkoi herttuatar kauhistuen.
"Jos hän unohtaa meidät, niin asia menee itsestään", mutisi herttua toiveiden hänessä taas herätessä.
"Ja sitten, Juhana?"
"Kostoa!"
8.