Meidän on palaaminen useita kuukausia taaksepäin kertomuksessamme.
Onnistumaton merimatka ei ollut säikähyttänyt Eerikkiä; nyt hän aikoi
Tanskan, Saksan ja Alamaiden kautta matkustaa Englantiin.
Hänen ministerinsä saivat käskyn hankkia hänelle luvan siihen ja keskustella panttivangeista hänen persoonansa turvaamiseksi, ja valtakunnan aatelin piti saapuman Jönköpingiin seuratakseen häntä rajalle.
Samaan aikaan hän kirjoitti Gyllenstjernalle, että tämä koettaisi lahjoa englantilaisen neuvoston lupaamalla heille eläkkeitä, ja jos joku voisi poistaa päiviltä kuningattaren rakastetun, Leicesterin herttuan, niin kuningas ei paljoksuisi 10,000 taaleria.
Mutta vieläkin enemmän: hän käski Gyllenstjernan sanoa herttualle, että Ruotsin kuningas omassa korkeassa persoonassaan tarjoutui julkiseen taisteluun hänen kanssaan joko Skotlannissa tai Ranskassa.
Vielä tähänkään ei tuo kuninkaallinen hupsu ollut tyytyväinen. Hän kysyi neuvoston mielipidettä, eikö olisi syytä ryhtyä naimahommiin myöskin muilla suunnilla.
Omin päin hän lähetti erään uskottunsa Skotlantiin katsomaan, oliko kuningatar Maria "niin herttainen kuin kaikki sanoivat", ja pian senjälkeen täytyi Pietari Brahen matkustaa sinne häntä kosimaan.
"Jos se tulisi tiedoksi Englannissa", tuumaili Eerik, "niin voisihan sanoa sen olleen vain sitä varten, että Elisabet viimeinkin antaisi suostumuksensa Ruotsin kuninkaalle."
Kaiken tämän ohessa työskenteli Eerik ahkerasti ystävänsä ja uskottunsa Yrjö Pietarinpojan kanssa.
Ei liene niin huonoa hallitusta, ettei jotain hyvääkin olisi sen aikana toimitettu, ja Eerikin hallituskauden alkupuolelta on mainittava useita hyviä asetuksia.