Äitipuoli ja sisarukset taas rukoilivat häntä, ettei hän suostuisi tekoon, jota hän sekä ajassa että iankaikkisuudessa saisi katua.
Ah, Eerik sekä tahtoi että oli tahtomatta! Viisaus käski panemaan tuomion täytäntöön, mutta omatunto kielsi.
Arkuus, pelko siitä, mitä maailma sanoisi, pidätti murhaavaa kättä.
Hän kysyi neuvoa tähdiltäkin, ja ne ennustivat hänelle vain tuhoa.
Kun hän tunsi sydämensä surun ja huolien painostamaksi, meni hän pikku Kaarinan luo. Hänet nähdessä tyyntyi aina levottomuus hänen sydämessään.
Mutta eräänä päivänä, kun hän tuli Kaarinan luokse, istui tämä eräässä nurkassa kumarassa ja itki.
"Mikä sinun on, Kaarina?" kysyi hän.
Mutta itkultaan ei tämä kyennyt puhumaan mitään.
"Voi sitä, joka on tehnyt sinulle pahaa!"
"Ei sitä ole kukaan tehnyt."