Suruisena ja alakuloisena hän palasi linnaan. Miksi he eivät voineet täyttää hänen toivomustansa? Eihän herttualta saanut kieltää mitään, olihan hän korkea herra ja Kustaa Vaasan poika.
Seuraavana päivänä alkoi sama leikki, ja yhä mahtavammaksi tuli merenneidon vaikutus. Ei, ei, hän ei myönny!
Silloin saapui tärkeä viesti kuninkaalta. Oi, eikö siis koskaan saa olla rauhassa!
Tulijat olivat prokuraattori Yrjö Pietarinpoika ja Beureus, molemmat hyvin salaperäisinä.
Viinejä, väkeviä, tulisia viinejä, joista herttua paljon piti, tuotiin esille, ja kaikki kolme istuivat pöydän ääreen, jolle levitettiin suuria papereita.
Juhana herttua oli menettänyt perintöosuutensa, ja nyt tahtoi kuningas siirtää sen veljelleen Maunulle, ja sitten hän naittaisi hänelle ihmeenihanan kuningattaren Maria Stuartin, jonka Eerik ensin itse oli aikonut ottaa puolisokseen, mutta jonka hän nyt luovutti rakkaalle veljelleen.
Maunu oli hurmaantunut, ihastunut; sellaista onnea hän ei ollut koskaan uneksinutkaan.
Mutta tuota ei saanut aivan ilmaiseksi; oli siinä esteitäkin tiellä, ja kumarteleva, mielistelevä supattelija Yrjö Pietarinpoika sekä rohkea uskalikko Beureus olivat tulleet niitä yhteisesti voittamaan.
He sanoivat Maunulle, että niin pahasti kuin Juhana herttua oli menetellytkin, olisi kuningas kuitenkin antanut armon käydä oikeudesta, mutta hänen täytyi oman turvallisuutensa vuoksi saada kuolemantuomio vahvistetuksi, ja siihen tarvittiin Maunu herttuan allekirjoitus. Kauhistuen kääntyi tämä pois. Ei koskaan, koskaan hän sitä allekirjoita! Beureus sanoi, että se oli vain muodon vuoksi; kaikki tapahtui vain näön vuoksi. Maunu itkeä nyyhkytti. Beureus kastoi kynän. Yrjö pani sen hänen käteensä. Hän heitti sen luotansa ja juoksi ulos.
Ensi kerralla parempi onni.