Eerik XIV:tä, himojensa orjaa, pitivät jo hänen aikalaisensa puolihupsuna; yhtä kevytmielinen ja ulkokullattu Juhana sai kiittää ainoastaan syntyperäänsä nauttimastaan arvosta, ja kuitenkin tulivat nämä molemmat aateliston pyöveleiksi. He koettivat, etenkin jälkimäinen heistä, perustuksia myöten järkyttää isänsä suurta työtä, ja voimakasta apua siihen ei puuttunutkaan, mutta uskonpuhdistus, vaikkakin vasta heikosti juurtuneena, oli kuitenkin heille liian vahva; sen aika oli nyt nousemassa.
Vakaamielinen tutkija huomaa tässä todistuksen siitä väkevästä kädestä, joka ohjaa kansojen kohtaloa; läänityslaitoksen valta oli laskeumassa, tarvittiin vain niin vähäiset voimat kuin Eerikin ja Juhanan raivaamaan pois tieltä suurimman osan aatelia.
Eipä onnistunut edes paavinvallan ja vielä kauhistavamman jesuiittalaisuuden avullakaan Juhanan ja Sigismundin uudestaan saattaa Ruotsia katoliseksi; uusi aika ei tahtonut tietää siitä, ja Kaarle odotti, ollen valmiina suureen työhönsä. Synkin silmäyksin ja otsa rypyssä hän ryhtyi toimeensa; hän oli tutustunut ainoastaan elämän varjopuoliin; epäluottamus ja vastenmielisyys veljiä kohtaan sekä liehakoivat hovimiehet olivat lapsuudesta asti painaneet leimansa hänen sieluunsa.
Melkein kiihkeästi hän oli rakastanut jaloa isäänsä, jonka sanoja, tekoja ja varsinkaan opetuksia hän ei koskaan unohtanut. Mutta Kustaan kuoleman jälkeen hän kävi hiljaiseksi ja umpimieliseksi; hän piti ajatuksensa ominaan, mutta hänen silmänsä olivat aina auki, terävinä ja tutkivina näkemään mitä tapahtui.
Näinä ensi aikoina vanhan kuninkaan kuoleman jälkeen olivat nuoret prinsessat jätetyt alttiiksi kaikille niille kiusauksille, vaaroille ja juonille, joita huolimattomat hoitajattaret, lahjoja ottavat palvelijat ja imarteleva ympäristö tunnottomasti valmistavat niille, jotka uskotaan heidän ostettuun huolenpitoonsa.
Nuori leskikuningatar oli vetäytynyt huoneisiinsa; hän ehkä syvimmin ja vakavimmin kaipasi vainajaa. Hän oli hartaalla uskollisuudella kiintynyt kuninkaaseen, ja tämä oli antanut hänelle rakkautensa sekä täydellisen luottamuksensa.
Eerikin hartaasta pyynnöstä täytyi hänen luvata edustaa kuningatarta niin kauan kuin Eerik oli naimaton, ja hän teki sen edelleenkin arvokkuudella ja suloudella, joka oli kajastuksena entisistä ajoista tässä siveellisesti yhä enemmän vajoavassa hovielämässä.
Hän koetti, niin pitkälle kuin hänen vaikutusvaltansa ulottui, olla myöskin kuninkaan nuorten sisarten turvana, vaikka hän tiesikin, että he eivät olleet hänelle kovinkaan suopeita.
Vielä oli nuoren kuninkaan onnistunut taivuttaa hänet pitämään lähiötä huolta hänen kolmesta pienestä lapsestaan. Äitejä, kuninkaan tunnettuja rakastajattaria, piti pidettämän hovin rouvina, ja vaikka he eivät kuuluneet kuningattaren seurueeseen, olivat he kuitenkin läsnä hovijuhlissa.
Erotukseksi siitä puhtaasta elämästä, joka tähän asti oli ollut huomattavana Ruotsin hovissa, alkoi nyt semmoinen tapojen hillittömyys, että se loukkasi kaikkia, mutta siihen täytyi mukautua, kuninkaan tahto oli sellainen; monikin teki sen ehkä salatulla tyytyväisyydellä, ja kuningas ja prinssit kävivät pöyhkeästi pää pystyssä. Heidän aikansa oli nyt tullut.