Maunu vieraili Tukholmassa ainoastaan lyhyillä tervehdyksillä. Veljiensä tavoin oli hänkin ympäristönsä turmelema. Kohtuuttomat hurjastelut heikonsivat hänen jo alunpitäin heikkoa olemustansa, ja hän antautui, ollen ylen herkkätuntoinen, tämän johdosta yhtä paljon surun valtaan kuin haaveellisiin lemmenseikkailuihin.
Hyvin vähän aavisti Kustaa kuningas, mikä kostotar väijyi hänen perhettänsä; se arasti valoa, mutta me voimme aikakirjoista huomata sen olemassaolon.
* * * * *
Me alotamme, niinkuin kohtuullista onkin, kuningas Eerikistä.
Se kruunu, jota prinssi Eerik tuskalla ja pelolla oli tavoitellut, oli vihdoinkin hänen päässään. Hänen samalla vihattu ja pelätty veljensä oli vannonut hänelle uskollisuudenvalan; Juhana ei tosin ollut, niinkuin hänen olisi pitänyt, polvistunut valtaistuimen eteen, mutta hän oli laskenut kruununsa matolle äskenkruunatun kuninkaan jalkain juureen tehdessään ojennetuin käsin uskollisuudenvalansa.
Valtakunnan mahtava aateli oli hänelle alamainen, sotilaat ja rahvas hyvin suopeat, hänellä ei ollut mitään pelättäviä ulkonaisia vihollisia, ja hän oli isänsä jälkeen perinyt täpötäyden valtiorahaston.
Tehdäkseen kruunauksensa niin loistavaksi kuin mahdollista oli hän sieltä ammentanut kultaa täysin käsin. Hollannista tuotiin uudet hallitsijan arvomerkit ja samoin helmillä ja kalliilla kivillä koristetut puvut kuninkaalle, leskikuningattarelle ja prinsessoille, kallisarvoisia vaatteita hovilaisille sekä monta arkullista korutavaraa, hopea-astioita, viinejä, ilotulitustarpeita y.m. Eikä siinä kyllin; oli tilattu jalopeuroja, kameleja ja muita harvinaisia eläimiä rahvaan uteliaisuuden tyydyttämiseksi. Siitä on jo kerrottu, miten kestitsemisestä oli huolta pidetty.
Monta vierasta ruhtinasta oli kutsuttu juhlallisuuksiin, joita kesti useita päiviä; milloin oli turnajaisia, joihin kuningas itse ja valtakunnan etevimmät herrat ottivat osaa, milloin eläintaisteluja, joissa koiria usutettiin karhujen kimppuun ja jotka loppuivat siten, että ne revittiin kappaleiksi, milloin taas kemuja ja kestityksiä, joita muuten olikin melkein joka päivä.
Kustaa kuningas oli testamentissaan määrännyt Eerikin veljiensä läänitysherraksi ja antanut nuoremmille pojillensa perittävät herttuakunnat, Juhana oli Suomen herttua, Maunu Itägöötanmaan ja Kaarle Södermanlannin herttua. Vanha kuningas oli toivonut, että hän semmoisella korotuksella saisi turvatuksi heidän olemassaolonsa ja että toiselta puolen heissä ei heräisi kateutta kuninkaallista veljeä kohtaan, jota onni oli paremmin suosinut.
Tämä tarkoitus ei toteutunut; epäsopu leimahti pian ilmituleen veljien kesken, vaikka sitä alussa peiteltiin kohteliaisuuksilla. Ensimäisessä kirjeessä, jonka prinssi Eerik sai veljeltään Juhanalta isän kuoleman jälkeisenä päivänä, oli jo valituksia testamentin johdosta. Oli muka kylläkin tunnettua, miten ahkera ja innokas heidän autuaasti nukkunut isänsä oli ollut kokoomaan omaisuutta lapsilleen, eikä kuitenkaan hänen viimeisessä tahdossaan ollut mitään määräystä hänen jälkeenjättämänsä puhtaan rahan ja irtaimiston eikä hänen monien kaunisten tiluksiensa jakamisesta, jotka nyt oikeuden mukaan kuuluivat lapsille, vaikka vainaja oli siirtänyt niistä lähtevät tulot valtiorahastoon. Juhana toivoi kaiken tämän nyt tulevan heidän yhteiseksi omaisuudekseen.