Ei ketään säästetty, joten kaupungissa enemmän kuin 2,000 miestä menetti henkensä. "Näin olivat Rottnebyn asukkaat saaneet koston kaikesta siitä petollisuudesta, jota he olivat harjoittaneet Ruotsin valtakuntaa vastaan Dacken metelistä asti."
Suurempaa saalista ei kuninkaan aikana vielä koskaan oltu saatu, vaikka paljon paloikin kaupungin keralla.
Senjälkeen kuningas eteni aina Sölvesborgiin asti, jonka vihollinen itse sytytti tuleen, mutta herra Kaarle de Mornay oli polttanut kaikki, mitä on rajan ja Sölvesborgin välillä, "joten koko tuo maakunta nyt on poltettu, hävitetty ja ryöstetty."
Ja "itse olemme me" — niin lopettaa kuningas merkillisen kertomuksensa — "lähettäneet muutamia ruotuja huoveja polttamaan ja ryöstämään molemmin puolin sitä tietä, jota etenemme". Päällystölle kuningas antoi seuraavat määräykset:
"Mitä tulee siihen rahvaaseen, joka vielä on elossa Blekingessä, niin tahtoo kuninkaallinen majesteetti, että heidät kaikki sekä saarilta että mantereelta Ruotsin rajalta Sölvesborgiin asti kutsutaan kokoon muka uskollisuudenvalaa vannomaan, mutta niin pian kuin he ovat kokoontuneet yhteen joukkoon, sekä miehet että naiset ja lapset, on heidät kaikki lähetettävä Kalmariin ja sieltä jahdeissa ja veneissä Tukholmaan; mutta jos kaikki vaimoineen, lapsineen ja palvelijoineen eivät tule saapuville, pitää koko Blekinge poltettaman, hävitettämän ja surmattaman putipuhtaaksi, sillä parempi on, että se on autiona kuin vihollismaana."
Miltä Blekingessä näytti vuoden lopussa, siitä saa käsityksen eräästä kuninkaan kirjeestä, jossa hän sanoo: "Ainoastaan muutamia harvoja talonpoikia on jäljellä, ja he pyytävät nöyrästi suojelusta; mutta kun kuninkaallinen majesteetti mieluummin tahtoo saada ruotsalaisen asutuksen maahan, kehotetaan smålantilaisia muuttamaan sinne ja ottamaan haltuunsa tilukset, jotka he saavat perinnölliseksi omaisuudekseen."
Palatessaan Tukholmaan pani Eerik toimeen loistavan voittokulkueen.
Sotaa jatkettiin samaan aikaan Ruotsissa ja Liivinmaassa; sotaväkeen otettiin ensin joka viides, sitten joka kolmas mies.
Ankaruus kiihtyi kiihtymistään. Vuonna 1565 tuomitsi kuninkaan lautakunta kaksikymmentä aatelismiestä, useat valtakunnan etevimmistä suvuista, puutteellisen ratsupalveluksensa vuoksi menettämään rälssioikeutensa.
V. 1566 tuomittiin eräs kuninkaan huovi teilattavaksi ja pyörälle sentähden, että hän Södermanlannissa oli ottanut naisia sotapalvelukseen ja sanonut saaneensa määräyksen siihen, kun ei miesväkeä enää ollut otettavissa.