Niilo Sture kutsuttiin kuninkaan luo Svartsjöhön.
Mitään epäilemättä hän matkusti sinne ilman vastaväitteitä.
Eerik otti hänet vastaan erittäin ystävällisesti, pyysi häntä jäämään päivällisille ja joi hänen maljansa.
Päivällispöydässä oli puhe myöskin Svarterån tappelusta; Niilo Sture kertoi, mitenkä hän, kun ratsuväki oli nurjimmassa paossa, oli repäissyt lipun irti tangosta säilyttääkseen ainakin sen vihollisilta.
Hänen mieleensä juolahti yhtä vahva oman urheutensa ylistäminen kuin päällystön syyttäminen virheellisistä toimenpiteistä. Hän kertoi ainoastaan yksityiskohtia puolustautuakseen perättömiä syytöksiä vastaan, ja kuningas Eerik kuunteli tarkkaavasti, hymyillen ystävällisesti ja rohkaisevasti.
Mutta hän näki edessään "vaalean tukan". Veljeänsä ei hänen enää tarvinnut pelätä, vaan Niilo Sturea.
Voiko tämä tai tahtoiko edes vastustaa kiusauksia, kun vanhat muistot, yhä edelleenkin suuri kansansuosio ja hänen korkea arvonsa ehdottomasti muka kehottivat häntä kapinoimaan?
Illalla, ennenkuin he erosivat, pyysi Niilo herra lupaa käydä
Tukholmassa; hänen tarvitsi hankkia itselleen uusia vaatteita.
Pyyntöön suostuttiin heti, ja mitä paraina ystävinä he erosivat.
* * * * *