Eerik kieltäysi kerran toisensa perästä ottamasta vastaan äitipuoltaan ja sisariansa; hallitustoimet vaativat hänen aikansa, vastedes, sopivan ajan sattuessa hän lupasi käydä tapaamassa heitä.
"Mitä hän meiltä kieltää, siihen hän suostuu, jos Kaarina Maununtytär sitä pyytää", sanoi Katariina. "Kukapa tahtoisi tässä puhutella häntä?"
"Minä teen sen!" Kaarina Maununtyttärellä oli viime aikoina ollut oma hovinsa.
Hän asui edelleen linnassa; kuninkaalliset naiset eivät nähneet häntä; hän väisti heitä.
Nyt tuli leskikuningatar tervehtimään — häntä.
Hän joutui niin hämilleen, ettei ymmärtänyt mitään.
Katariina ei ollut pitkään aikaan nähnyt Kaarinaa; aivan hän nyt hämmästyi, niin suuri muutos oli hänessä tapahtunut.
Hoikasta tytöstä oli tullut korkeavartaloinen, solakka nainen, jolla oli tavattoman pienet kädet ja korkearintaiset jalat. Pää oli pieni, mutta sanomattoman kaunis; liikuttava sulous asui hänessä.
Kaarina seisoi kädet ristissä, silmät maahan luotuina.
Katariina ojensi hänelle kätensä.