"Älä kiihotu, puhu levollisesti."
"Sitä en voi, kun lapseni on kysymyksessä."
"Oikeudenmukainen kosto!… Mitä sillä tarkoitat?"
"Tarkoitan herra Niilo Sturea." Kuningas vavahti, mutta jäi istumaan.
"Kuinka sinä voit olla niin julma? Ajatteleppa, että hän olisi ollut
Sigridimme. Mitä silloin tekisimme syvässä surussamme?"
"Se oli Yrjö, joka…"
"Hänellä ei ole lapsia, hän ei tiedä, millaista on rakastaa, millaista surra ja kaivata rakkaitansa." Hän laski lapsen pois ja syleili kuninkaallista rakastajaansa. "Anna heti käsky, että hänet lasketaan vapaaksi, anna hänelle taas kuninkaallinen suosiosi, osoita luottavasi häneen ja tee mitä voit, että hän unohtaisi julman kohtelusi."
"Se on mahdotonta, Kaarina…"
"Olisi pitänyt olla mahdotonta sallia sellaista julmuutta, nyt on velvollisuus sovittaa se."
Hänen hyväilynsä olivat niin hellät, kiusaavaa levottomuutta ei tuntunut enää, täksi kertaa oli Eerikin paha mieli poistunut, ja hän sanoi lempeästi:
"Mitä tahdot minun tekemään?"