"Sinä olet aina oikeassa, Niilo, niin sanoo rakas isämmekin; mutta äiti väittää, että kun pojat tulevat sukuansa huonommiksi…"
"Minä puolestani", keskeytti Niilo, "tunnen vain sääliväni kuningas Eerikkiä; hänen onnettomuutensa on siinä luottamuksessa, jolla hän kohtelee tuota roistoa, Yrjö Pietarin poikaa."
"Joka taholla puhutaan, että hän… ei ole täysijärkinen." Viimeiset sanat lausuttiin kuiskaamalla.
"Niinpä niin, senjälkeen kuin hän sai tuon onnettoman iskun päähänsä; mutta siinä tapauksessa hän ansaitsee vieläkin enemmän sääliämme."
"Olkoon niin, mutta semmoiseen kuninkaaseen emme voi luottaa."
"Jos hänellä olisi yksikään järkevä neuvonantaja ja sellainen puoliso kuin kuningatar Margareeta, niin luulenpa, että maa olisi paremmissa käsissä kuin Juhana herttuan."
Keskustelu keskeytyi. Kuninkaalta saapunut lähetti pyysi puhutella herra Niilo Sturea.
"Et saa mennä!" huudahti Eerik.
"Onko se Yrjö Pietarinpoika?"
"Ei, se on valtiokansleri Niilo Gyllenstjerna."