"Veljeni, veljeni!" virkkoi Eerik Sture.
"Sääli häntä", vastasi tämä. "Hänellä ei ole ainoatakaan ystävää, joka rohkenisi sanoa hänelle totuuden."
"Nyt seuraat minua Hörningsholmaan."
"Ellei Gyllenstjerna tule takaisin."
Kolmantena päivänä hän tuli hymyillen ja melkein vieläkin ystävällisempänä kuin edellisellä kerralla. Kuningas oli luopunut toivomuksistaan ja osoittaakseen armoansa sekä suurta suosiotansa rakasta sukulaistansa kohtaan ilmoittaa hän seuraavana päivänä kadunkulmissa ja julistuttaa kaduilla ja toreilla, "ettei kukaan kuolemanrangaistuksen uhalla saa lausua herra Niilosta halventavaa sanaa hänen häväistyksensä vuoksi eikä muutenkaan puhua hänestä muuta kuin hyvää".
Niilo kumarsi ja pyysi valtiokansleria lausumaan kuninkaalle kiitokset.
Kaikki matkavalmistukset olivat jo tehdyt, ja kun Niilo herra oli saanut tarpeelliset ohjeet, nousi hän laivaan, joka hyvällä tuulella heti lähti satamasta.
Mutta pian sen täytyi vastatuulen tähden laskea ankkuriin
Valdemarinsaaren luo.
Eerik Sture oli seurannut veljeänsä ja palasi nyt Valdemarinsaarelta Tukholmaan, missä lukuisat ystävät lausuivat mielipahansa siitä, etteivät saaneet lausua Niilolle jäähyväisiänsä.
Ei ollut varmaa, kuinka kauan laiva nyt sai viipyä paikallansa; sentähden päättivät Niilo Sturen ystävät koettaa onneaan ja lähteä hänen luokseen jäähyväisille.