Kesäkuun ensi päivinä he laskivat maihin Stralsundissa.
Lausuttuaan kapteenille sydämelliset jäähyväiset menivät isä ja poika erään hevoskauppiaan luo, jolta ostivat kaksi hyvää ratsua.
Rostock ei ollut kaukana, mutta Pedersson — käytämme matkalla hänestä tätä nimeä — tahtoi, että poika näkisi Wittenbergin, ja niin suunnattiin matka sinne, sitten kun oli saatu luotettava opas.
Matka kävi raivaamattomien metsien läpi. Siellä-täällä oli uutisviljelyksiä ja laihoja laitumia.
Harvoin he kohtasivat ihmisiä; muutama nälkäinen lehmä ja jokunen arka lammas olivat ainoat elävät olennot, joita he näkivät.
Didrik tiedusteli, oliko maa täällä yhtä harvaan asuttua kuin
Ruotsissakin.
"Minä luulen, että asutus tulee tiheämmäksi, kun lähenemme suuria kaupunkeja", vastasi isä, "ja arvelen, että oppaamme varovaisuuden vuoksi välttelee yleisiä teitä."
"Mitä pelkäämistä meillä olisi täällä?"
"Jos meidät ryöstettäisiin putipuhtaiksi, niin hän ei saisi palkkaansa."
Oli iltamyöhä, kun he saapuivat erääseen kylään; joukko repaleisia vaimoja ja lapsia tunkeili heti heidän ympärillään kerjäten rahaa.