Laurentius tunsi taas voimakasten käsien tarttuvan itseensä.
Varovasti hänet laskettiin vuoteelle, joka vietiin laskuluukulle.
Nostokone pantiin käymään, ja hän tunsi vuoteen kohoavan, kunnes hiljainen sysäys ilmaisi, että hän taas oli kamarissa, missä oli käynyt levolle.
Hän ei voinut nukkua, mutta hän kiitti kaikesta sydämestään Jumalaa ihmeellisestä pelastuksestaan.
Päivän koittaessa hän nousi; hän halusi taas kotiin ja päätti ottaa
Didrikin mukaansa. Kukapa tietää, mitä muuten tapahtuisi.
Vanha tallirenki aukaisi portin hänelle, ja hän riensi ravintolaan.
Suuresti hän hämmästyi tavatessaan erään nuoren miehen Didrikin luona.
"Rakas isä!" huudahti tämä syöksyen hänen syliinsä, ikäänkuin ei olisi ollut aivan varma asiasta.
"Setäni", sanoi vieras, "oletteko ehkä kokonaan unohtanut minut?"
Piispa syleili molempia nuorukaisia. "Tämä on melkein liian suuri onni yhdellä kertaa", sanoi hän; "rakkaan veljeni ainoa poika."
Reginald sai nyt kertoa, kuinka ihmeellisesti hän oli joutunut heidän seuraansa ja kuinka molemmat serkukset olivat jääneet kotiin odottamaan tietoja Animalta.