"Reginald ehkä, mutta en koskaan minä."
Nuoressa sydämessä vaihtuvat ajatukset helposti; Ruotsin rannikon näkyminen vaikutti elähyttävästi isään ja poikaan. Miten olivatkaan asiat kuuden kuukauden aikana muuttuneet rakkaassa isänmaassa, ja kuinka paljon hänellä olikaan kerrottavaa äidille ja siskoille!
* * * * *
Jälleennäkeminen oli suloista, sanomattoman suloista.
"Ei puutu mitään onnestani, kun saan teidät molemmat takaisin", sanoi rouva Elisabet.
Mutta kun Laurentius sittemmin täydellä luottamuksella kertoi, missä hengenvaarassa hän oli ollut, vetäytyi hän vavisten miehensä syliin sanoen:
"Onneni on liian suuri saadakseni sitä kauan nauttia."
Niin paljon kuin mahdollista oli piispa pysynyt erillään valtiollisista kysymyksistä. Jokaisen isänmaanystävän tavoin hän katsoi pelolla ja levottomuudella tulevaisuuteen; mutta hänen omassa vaikutuspiirissäänkin oli syntynyt sellaisia erimielisyyksiä kirkollisissa seikoissa, että vaadittiin voimakasta kättä ohjaamaan niitä oikeaan.
Paperit, jotka hän oli tuonut mukanansa, olivat hänelle hyvänä apuna useiden tärkeiden kysymysten ratkaisemisessa, ja hän ryhtyikin niihin heti.
Mutta alussa vuotta 1566 puhkesi kauhea kulkutauti raivoamaan Upsalassa. Sen uhriksi joutuivat niin ylhäiset kuin alhaisetkin, löysipä se tien arkkipiispankin asuntoon.