Sitäpaitsi oli hänellä aina jotakin uutta kerrottavanansa. Toisinaan hän kertoi sotatapauksista, toisinaan taas mitä kuninkaasta puhuttiin sekä aateliston että kansan keskuudessa.
Ei kellään ollut niin selvillä, mitä milloinkin tapahtui, kuin Yrjö
Pietarinpojalla.
Mutta niinpä olikin luonnollista, että hän ennen muita oli kuninkaan ystävä.
Senkötähden he tahtoivat saada hänet pois; oliko hän ehkä heidän tiellänsä?
Jos hän olikin menetellyt ankarasti Niilo Sturea kohtaan, niin kukapa voi sanoa, ettei Niilo Sture ollut sitä ansainnut?
Eikö Ceciliakin ollut pyytänyt rangaistusta hänelle; kyllä siinä lienee ollut hyvät syynsä.
Mutta kuningas oli vikapää kaikkeen, kaikki kävivät hänen kimppuunsa.
Kaikki paitsi Yrjö Pietarinpoika; hän oli todellinen ja luotettava ystävä, toisinaan ehkä liian ankara, mutta olihan hän niin ylen harras ystävyydessään.
Hän saattoi yhtä vähän kuin Eerikkään sietää ylimyksiä, jotka suvaitsivat pitää kuningasta vertaisenaan, häntä, jota halutti tallata heidät jalkoihinsa.
Yrjö oli sanonut, etteivät he parempaa ansainneetkaan, ja siinä hän oli oikeassa.