Ja hänestä Eerik tahdottiin erottaa. Tekisiköhän hän hänet lähimmäksi miehekseen, toimittaisi kaikki hänen kauttansa osoittaakseen siten, miten halveksi kaikkien muiden neuvoja.
Näin liitelivät kuninkaan ajatukset yhtämittaisessa kiertokulussa. Hän ei voinut saada niitä eriämään omasta itsestään; itsensäsäilytys oli hänen elämänsä ainoa päämaali.
Mutta senjälkeen, tai oikeammin yhteydessä sen kanssa, täytti hänen mielensä rakkaus Kaarinaan.
Yrjö Pietarinpoika oli vannonut saattavansa tämän perikatoon, mutta ei uskaltanut tehdä pienintäkään muistutusta häntä vastaan. Se vain olisi saattanut kuninkaan vimmaan, ehkäpä vielä vienyt suosikilta hengenkin.
Nyt oli hän toki tehnyt suunnitelmansa. Ei hän tiennyt itsekään, eukkonsako vai piruko oli häntä ollut auttamassa; mutta onnistua sen täytyi, ellei Kaarina ollut sellainen noita, että kaikki hornan henget tottelivat häntä.
Tuo nuori nainen eleli hyvin yksinäistä elämää. Paitsi kuningasta oli tohtori Benediktus ainoa, joka kävi hänen luonansa. Mutta saatuaan pikku tyttönsä ei hän välittänyt kenestäkään muusta, vaan näytti tyytyväiseltä ja onnelliselta.
Vain kerran päivässä ja melkein aina samaan aikaan tuli kuningas hänen luokseen ja viipyi siellä usein monta tuntia. Kaarinalla oli erinomainen kyky saattaa hänet hyvälle ja iloiselle tuulelle, ja hänen luotaan tultuaan oli kuningas hetkisen tavallistaan parempi.
Eräänä päivänä, kun Kaarina oli yksin, sai hän kirjeen nuoruutensa ystävältä Maksimilianilta. Tämä oli kohonnut vänrikiksi ja oleskeli nyt Tukholmassa erään tuttavansa luona. Hän oli tullut Kaarinan tähden ja toivoi tämän iloisesti ottavan vastaan vanhan ystävän, joka kiihkeästi halusi tavata häntä.
Kaarina tuumaili aluksi antaa myöntävän vastauksen, mutta sitten hän muisti kuninkaan kiellon ja sanoi, että, niin paha kuin hänen mielensä siitä olikin, hänen täytyi vastata kieltävästi. Maksimilian sai kuitenkin nähdä hänet; hän lupasi istua ikkunan ääressä ja nyökäyttää hänelle päätään hänen siitä ohi mennessään.
Tämä tapahtui muutamia kertoja.