Molemmat läsnäolijat katselivat tätä ihmetellen.
Vihdoin Kaarina aukaisi silmänsä ja loi kysyvän katseen kuninkaaseen.
"Missä minä olen?" sanoi hän silmäillen kummastellen ympärilleen.
Silloin muisti palautui. "Eikö totta, Eerik, olethan sinä antanut hänelle anteeksi?" Hän kietoi käsivartensa kuninkaan kaulaan. "Rakkautemme tähden", kuiskasi hän, "on hän kunnostava itseänsä sodassa, ja sitten sinä ylennät hänet ja minä toimitan hänet naimisiin Annan, sisareni kanssa; hän pitää paljon Maksimilianista, sen tiedän."
Eerik vetäytyi pois hänen hyväilyistään. Hän näytti kärsivän niistä.
Benediktukselle hän kuiskasi: "Henkesi uhalla älä ilmaise hänelle sanaakaan."
Prokuraattori rykäisi: "Ihmettelen miten tämä on tapahtunut", kuiskasi hän Benediktukselle.
"Lemmon juonia!" vastasi tämä.
"Kenenkähän toimesta?" uteli konna.
"Niin, sanokaa sitä."
"Miten te tänne tulitte?"