"Kaarina kutsutti minut."
"Mitä varten?"
"Lukemaan kirjeitä."
"Niitä hänellä ei ollut."
Vastaus tuli äkkiä, ajattelematta, ja Yrjö sai yskänpuuskan.
"Ei, sen tiedän, te olette ottanut ne takaisin."
"Minä! Pitäkää varanne!" Pöhöttynyt, punakka naama muuttui kellankarvaiseksi, ja hän kääntyi pois.
Kaarina vietiin vuoteeseen, ja levottomuutta herättävä heikkous valtasi hänet.
Eerik oli aivan suunniltaan; Kaarinan viattomuuden hän kyllä tiesi, sitä ei kenenkään tarvinnut sanoa hänelle.
Voi sitä, joka oli rohjennut yrittää saada edes epäilyksen varjoa lankeamaan hänen rakastettunsa päälle!