Suosikin täytyi mukautua puhumaan hänestä mitä suurimmalla osanotolla.
Vanha Benediktus istui joka päivä pitkät ajat hänen vuoteensa ääressä puhuen hänelle rauhoittavia lohdutuksen sanoja, joita hän halukkaasti kuunteli.
"Enkö saa kysyä kuninkaalta, mihin hän on lähettänyt Maksimilianin?" kysyi hän avomielisesti.
"Älä kysy, lapseni. Se osoittaisi luottamuksen puutetta."
"Te sanotte, että hänen on hyvä olla."
"Parempi kuin koskaan ennen."
"Eikö hän enää ole minulle vihainen?"
"Ei, nyt hän rukoilee Jumalaa teidän puolestanne."
"Niin minäkin rukoilen hänen puolestaan", sanoi Kaarina pannen laihat kätensä ristiin.
"Oikein, rukoilkaa toistenne edestä."