"Enkö koskaan saa tavata häntä?"
"Saat, vastedes."
"Tapaatteko te hänet ennemmin?"
"Toivottavasti."
"Viekää hänelle tervehdykseni."
"Sen lupaan."
"Ja sanokaa", hän laski kätensä tohtorin käteen, "sanokaa hänelle, että toivoisin sydämestäni hänen menevän naimisiin Annan, sisareni kanssa. Anna pitää niin paljon hänestä, ja olisi niin lohdullista saada ajatella heidän onneaan." Vanha tohtori lupasi kaikki, mitä hän pyysi. Hänen sydäntään tällainen petteleminen kirveli, mutta totuuden paljastaminen olisi ollut vielä julmempaa.
Parasta siis, että hän niin kauan kuin mahdollista sai elää tietämättä kaikesta siitä ilkeydestä ja kaikista niistä juonista, jotka häntä ympäröivät.
Että Yrjö Pietarinpoika oli äskeisten yritysten alkuunpanija, oli Benediktuksesta päivänselvää. Mutta hänellä ei ollut mitään todistuksia; sentähden hän ei uskaltanut syyttää häntä julkisesti. Seurauksena olisi vain ollut hänen oma perikatonsa, ja Kaarina tarvitsi kyllä vanhan ystävänsä ja ainoan uskottunsa.
Mutta Eerikkin ymmärsi, että jonkun toisen oli täytynyt olla tässä juonittelemassa, ja hän koetti saada selville, kuka tuo toinen oli.