Hannu Wolf oli kuullut, että eräänä päivänä, kun monta herraa istui pöydässä Svante kreivin luona, oli käsketty ulos kaikki palvelijat paitsi vanhinta Hannu Elertiä. Hetkistä myöhemmin oli tämäkin tullut ja sanonut: "Nyt on päätetty kostaa hyvän Niilo herran Tukholmassa kärsimä häväistys."
Saksin herttua Maunu näytti ehkä vähän nololta esiintyessään todistajana muiden muassa; hän todisti kuulleensa herrojen Sten Lejonhufvudin ja Iivar Iivarinpojan lausuvan mieliharminsa Niilo Sturen kärsimästä häväistyksestä, sekä että kumpaisenkin puheista oli käynyt selville, että sitä ei jätettäisi kostamatta.
Sellaisia olivat todistukset oikeudenkäynnissä Ruotsin etevimpiä miehiä vastaan.
Maunu herttua oli ainoa, joka saattoi tuoda esiin mitä oli itse kuullut.
Tuomarit katselivat toisiaan. Sellaisten syiden nojalla ei voinut tuomita ketään hengiltä ja kunniattomaksi. Uusia todistuksia täytyi hankkia.
Yksi semmoinen sepitettiinkin kohta. Yrjö Pietarinpoika levitti herra Abraham Stenbockin eteen Josua Genevitzille kirjoitetun kirjeen, jossa pyydettiin Josuaa kiirehtimään sotaväen värväämistä sekä luvattiin rahoja, ja jossa oli lisäys: "Kun kahleet ja haarniskat ovat valmiit, on pian myöskin kunnossa mitä asiaan meidän puoleltamme kuuluu; enempää ei voi uskoa paperille."
Tämä tapahtui heti, kun herra Abraham oli saapunut Svartsjöhön. Hän ei joutunut oitis vankeuteen niinkuin muut, vaan hänet vietiin ensin kuninkaan luo, jossa häntä kestitettiin runsaasti, ja sitten komeaan makuusuojaan.
Sinne tuli nyt prokuraattori, joka houkutteli häntä vielä tyhjentämään muutaman pikarin ja näytti hänelle sitten äskenmainitun kirjeen pyytäen häntä kirjoittamaan nimensä sen alle.
Siitä Abraham luonnollisesti kieltäytyi. Silloin sanoi Yrjö, että kuningas olisi siitä hänelle hyvin kiitollinen.
Nuori ylimys oli kyllä juonut hyvin paljon, mutta hänellä oli kuitenkin kyllin harkintakykyä moisia houkutuksia vastustaakseen. Silloin Yrjö muutti menettelytapaa uhaten kidutuksilla, ellei hän tekisi sitä.