"Epäilemättä; hän on kuninkaan paha henki."
"Enkä minä ole siellä", huudahti hän nousten sängyssään. "Nyt minun täytyy lähteä sinne!"
"Onko sinulla voimia siihen?"
"Niitä tulee kyllä, mutta minulla ei ole kuninkaan lupaa."
"Hän tulee iloiseksi nähdessään sinut."
"Niin luulen minäkin, ja sentähden lähdemme molemmat heti."
Se tapahtuikin seuraavana päivänä. Hän sattui tulemaan perille juuri, kun kuningas palasi valtiopäiväin avajaisista.
Ilonvivahdus leimahti Eerikin kasvoilla hänen nähdessään Kaarinan, mutta se katosi yhtä nopeasti, ja hän kysyi ankarasti, miksi hän oli tullut.
"Käännynkö heti takaisin?" kysyi Kaarina nöyrästi niinkuin tavallisesti.
"No, älähän sentään!" Ja hän vei hänet linnan sisäsuojiin, missä puhkesi ankariin sanoihin ja moitteisiin säätyjä, mutta etenkin Stureja vastaan.