"Kaikkein armollisin kuningas, en ole mikään kavaltaja, vaan olen palvellut uskollisesti ja pannut henkenikin alttiiksi teidän majesteettinne puolesta."
Mutta kuninkaan silmissä hehkui mielipuolen raivo, ja hän työnsi väkipuukon Sturen käsivarteen.
Niilo Sture veti sen pois haavasta, pyyhki siitä veren, suuteli sen kahvaa sekä ojensi sen kuninkaalle sanoen:
"Armollinen herra, säästäkää minua, teidän epäsuosiotanne en ole ansainnut!"
"Kuulkaa, tuo kavaltaja puhuu vielä!" kirkui mielipuoli kuningas.
Henkivartija Viljamsson täydensi murhatyön, ja kuningas syöksyi vankilasta.
Mutta nyt karkasivat mielenvikaisuuden raivottaret hänen kimppuunsa.
Kauheissa tuskissa ja tunnonvaivoissa Eerik syöksyi Svante kreivin vankihuoneeseen ja heittäytyi hänen jalkoihinsa huohottaen:
"Rakas sukulaisemme! Me rukoilemme teitä Jumalan tähden antamaan meille anteeksi kaikki, mitä olemme rikkoneet teitä vastaan!" Samalla tulvailivat kyyneleet hänen silmistään.
"Kaikkein armollisin kuningas", vastasi vanhus hyvin liikutettuna, "jos poikani hengelle ei ole käyty, niin tahdon kaikesta sydämestäni mielelläni antaa teidän majesteetillenne anteeksi. Mutta jos hän on menettänyt henkensä, saatte siitä vastata minulle Jumalan edessä."