Se oli kauhea syytös. Noin satakaksikymmentä henkilöä, joiden kaikkien nimet mainittiin, oli hän toimittanut päiviltä joko ilman tutkintoa ja tuomiota tai myöskin vastoin niitä. Useat heistä olivat saaneet salaa surmansa vankilassa, toiset olivat yön pimeydessä hukutetut, ja Yrjö Pietarinpoika sekä hänen kätyrinsä, joita oli hyvin monta, olivat ottaneet haltuunsa heidän jälkeenjättämänsä omaisuuden.
Syytös teki painostavan vaikutuksen kaikkiin läsnäolijoihin, ja yksimielisesti tuomittiin prokuraattori ja hänen yhtä juonikas vaimonsa henkensä, kunniansa ja omaisuutensa menettäneiksi. Tuomio esitettiin kuninkaalle hänen allekirjoitettavakseen, mutta hän oli niin mielenliikutuksen vallassa, hänen kätensä vapisi niin kovasti, että hänen oli mahdoton sitä tehdä.
Tuomion toimeenpaneminen jätettiinkin siis siksi, kunnes kuningas oli toipunut niin paljon, että voisi vahvistaa sen.
Rikolliset aviopuolisot oli kuitenkin pidettävä vankilassa ankaran valvonnan alaisina.
Tämän jälkeen seuraavaa aikakautta Eerik itse nimitti heikkoutensa ajaksi. Sturein surma ja se seikka, että hän oli voinut epäillä rakastettua Kaarinaansa, olivat saattaneet hänet epätoivoon, joka kiusasi ja vaivasi häntä yhtämittaa. Hän ajatteli itsekseen: nukkuukohan kosto, koska se ei kohtaa minua; ovatkohan rangaistuksen okaat menettäneet kärkensä, koska ne eivät ole jo aikoja sitten musertaneet minua?
Näin ahdistelivat häntä yhtaikaa sekä omantunnon tuskat että synkkä epäluulo. Hallitustoimiin hän ei tahtonut ryhtyä, herrat saivat toimia, siten lankesi heille myöskin edesvastuu; hän oli kyllä koetellut miten raskasta se oli.
Elokuun alussa hän muutti taas Svartsjöhön. Siellä oli Kaarina hänen ainoa lohdutuksensa, niinkuin aina muuallakin, mutta hän saattoi epäillä häntäkin ja rukoili usein, ettei Kaarina koskaan hylkäisi häntä kenenkään muun tähden.
Kuninkaan henkilääkäri, Vilhelm Lemnius, poistui harvoin hänen luotaan; eikä tuo onneton ruhtinas oikeastaan tahtonutkaan pitää läheisyydessään muita kuin hänet ja Kaarinan.
Oli kummallista, että hän tähän aikaan osoitti suurempaa halua ottamaan osaa hallitustoimiin. Eerik oli aina ollut ahkera kirjoittelija, mutta nyt hän tuli vieläkin ahkerammaksi, eikä siinä havaittu mitään mielenhäiriön oireita; hänen kirjeissään ei ollut terävyyttä enempää eikä vähempää kuin ennenkään. Omissa asioissaan hän kuitenkin enimmäkseen puuhaili ja niitä hän nyt katsoi tarpeelliseksi järjestellä kirjallisesti.
Aluksi hän tahtoi nähdä ympäristössään ainoastaan lähimpiä ystäviään. Hän oli pelon vallassa ja osoitti sellaista teeskentelykykyä, terävyyttä ja juonittelevaisuutta, mikä tavallisesti on ominaista mielenhäiriössä.