"Onko se oikein?" kysyi Kaarina nöyrästi.
"Ettekö toivo sitä?"
Kyyneleet valuivat hänen poskilleen. "He halveksivat minua, kun olen vain jalkavaimo", sanoi hän.
"Nyt tulee kuitenkin asemanne olemaan heitä korkeampi."
"Eikö heidän harminsa siinä käänny kuninkaaseen?"
"Mitä on tähdissä kirjoitettu, sen ymmärrämme vain osittain. Kukaan ei tietäne, mikä olisi seurauksena, jos joku vieras ruhtinatar tulisi tänne. Kuningas Eerik rakastaa teitä hyvin paljon, ja te olette ainoa, joka voi vaikuttaa jotakin häneen; käyttäkää sentähden kaikki vaikutusvaltanne hyvään ja osoittakaa esimerkillänne, että halpasukuinen nainen voi Jumalan avulla olla suuremmaksi siunaukseksi maallensa ja kansallensa kuin moni kopea ja ylväs korkeasukuinen."
"Mutta lapseni?" kysyi Kaarina vavisten.
"Jättäkää heidät Jumalan haltuun. Pidän varmana, että kuningas tahtoo ottaa heidät laillisiksi lapsikseen, mutta moni on syntynyt kruunua varten saamatta koskaan sitä kantaa, ja niin tulee vastedeskin aina olemaan."
"Minä turvaudun teihin ja asetan elämäni sen mukaan", sanoi Kaarina, viehkeä hymyily kyynelten vielä kostuttamilla kasvoillaan.
17.