Hänkin olisi kyllä mieluimmin vetäynyt erilleen kaikista, mutta Kustaa Vaasan leskenä ei hän katsonut sitä korkean arvonsa mukaiseksi. Ja niin piti hän velvollisuutenaan ottaa vastaan jokaisen, joka sitä halusi, kuunnella heidän huolestuneita valituksiaan ja tukahutettua, mutta kuitenkin huomattavaa tyytymättömyyttään ja vaikeroivaa suruaan sekä loppumattomia huhuja kaikesta siitä surkeudesta, jota odotettiin.
Tarvittiin terävää älyä, jotta voi luovia tuosta lävitse antamatta moittijoille puheen ainetta; ei saanut kieltää, ei myöntää, mutta murheellisia piti lohduttaa, tyytymättömiä tyynnyttää, vahvistaa epäilijöitä ja antaa kullekin lohdutuksen sana.
Monelle hän ei ehkä onnistunut sitä antamaan, mutta ei kukaan lähtenyt hänen luotaan syvää kunnioitusta ja sääliä tuntematta. Ei kenenkään asema ollut niin vaikea ja vastuunalainen kuin hänen, ja miten ihmeteltävästi hän osasikaan täyttää tehtävänsä!
Juhana herttua ja hänen puolisonsa lähettelivät hänelle kirjeitä. Alussa ne olivat vaikeroivia, he pelkäsivät henkeänsä, sitten he rukoilivat häntä yhä innokkaammin toimimaan heidän vapauttamisekseen. Katariina Jagellotar kirjoitti, ettei hän rukoillut omasta, vaan molempien lapsiensa puolesta, jotka olivat syntyneet vankilassa ja joiden hän pelkäsi siellä kärsivän sekä henkensä että terveytensä puolesta. Jos hän olisi varma siitä, ettei heille tapahtuisi mitään pahaa, niin hän olisi taipuvainen lähettämään heidät pois luotansa.
Saksin herttua Maunu puheli avioliitostaan prinsessa Sofian kanssa; hänellä oli nyt juuri paras tilaisuus myötäjäisten sijoittamiseen.
Kaarle herttua kirjoitti, että juuri nyt olisi sopivin aika tehdä jotakin Juhanan vapauttamiseksi. Hän aikoi tulla Tukholmaan neuvottelemaan siitä korkean äitipuolensa ja rakasten siskojensa kanssa.
Prinsessat olivat epätoivoissaan siitä avioliitosta, johon Eerikin sanottiin jo menneen. Se ei tosin ollut vielä täysin laillinen, mutta arkkipiispa oli sanonut heille sitoutuneensa vahvistamaan sen heti, kun kuningas niin tahtoi.
"Ei kukaan Euroopan ruhtinattarista, olkoonpa kuinka mahtava ja korkeasukuinen tahansa, olisi epäillytkään tulla hänen puolisokseen", huudahti prinsessa Sofia. "Olen iloinen, että pääsen täältä, niin saan olla näkemättä sitä ihmistä."
"Tokko hän muistanee niitä aikoja, jolloin seisoi Suurtorilla korttelinmitta kädessä", lisäsi Elisabet.
He eivät tahtoneet muistaa, että tämä pieni, vaatimaton tyttö oli jo saanut paljon hyvää aikaan.