"Joka kestää päivästä toiseen!" lausui Maunu herttua hilpeästi.
"Jos kuninkaan terveys sen sallii", lisäsi Kaarle.
"Ei, sinä olet oikeassa, terveyteni ei sitä salli", huokasi Eerik.
"Lemnius on kieltänyt sen. Keksikäämme jotakin muuta. Sano sinä,
Kaarina."
"Mikäpä juhla voisi olla ihanampi kuin se, että kuningas ja Juhana herttua ojentavat toisilleen kättä sovinnoksi", vastasi tämä.
Eerikin muoto muuttui; epäillen hän katseli läsnäolijoita ja löi kovasti Kaarinaa käteen.
Mutta tämä ei ollut sitä huomaavinaan, läheni vain kuningasta sanoen sanomattoman tunteellisesti.
"Tänään olet tehnyt minut hyvin onnelliseksi; jakakaamme tästä muillekin. Mikä on ihanampaa kuin rakkaus ja anteeksiantamus; anna kaikille anteeksi!"
Hän oli vaipunut polvilleen kuninkaan eteen.
"Armoa, armoa!" toisti herttua polvistuen.
Eerik taisteli nähtävästi kovaa taistelua.