"Minä tahtoisin neuvotella Kaarinan kanssa."
"Hän sanoi minulle: Lähtekää!"
"Ei kukaan tunne kuningasta niinkuin hän; mikähän estää kirjallisesti sopimasta ehdoista."
"Niin minäkin ajattelen."
"Toivokaamme, että tästä seuraa pitempiaikainen parannus, jolloin pelotta ja epäilyksettä voitte puhua keskenänne."
Epäilevä hymy levisi Juhanan kasvoille; hän tunsi kyllä, että sydämeen piiloutunut veljesviha on kuin maanalainen tuli, joka puhkeaa raivoon ilman pienintäkään syytä.
Herttuatarta oli prinsessa Sofia ruvennut miellyttämään, eikä kumpainenkaan ollut hyvillään tästä äkillisestä lähdöstä. Mutta se ei auttanut; lähtö tapahtui vielä samana iltana. Kaarle seurasi heitä.
Prinsessa Sofialla olisi ollut hyvä halu seurata heitä. Mutta hänen sulhasensa oli osoittanut liian vilkasta huomaavaisuutta Kaarinaa kohtaan, ja vaikka hän ei suinkaan tahtonut myöntää olevansa mustasukkainen, piti hän kuitenkin paraana jäädä.
Oli päätetty, että kaikki lähtisivät seuraavana päivänä; mutta kuningatar halusi sitä ennen keskustella Kaarinan kanssa. Tämä sai määrätä sopivimman ajan.
Hän tulikin aamulla, kuninkaan vielä maatessa.