Kaikin puolin vaarallisempi oli se hyökkäys, jonka tanskalaiset Daniel Rantzowin ja Frans Brockenhusenin johdolla tekivät syksyllä itse Ruotsin sydämeen.
Etenkin edellisestä oli kuningas Fredrik saanut viisaan ja urhoollisen päällikön, mutta hänen armeijansa sitävastoin oli pieni ja hyvin uuvuksissa.
Mutta nyt vallitsi Ruotsissa mitä suurin levottomuus ja sekasorto, ja sitä piti käyttää hyväkseen.
Niin suurella sotavoimalla, kuin suinkin kokoon saatiin, hyökkäsi
Rantzow marraskuun 1 p:nä Ruotsiin.
Hävittäen hän eteni halki Smålannin. Jönköping valloitettiin ja poltettiin.
Senjälkeen jatkettiin sotaretkeä Itägöötanmaahan. Vadstenan,
Linköpingin ja Söderköpingin kaupungit, vieläpä osittain
Norrköpingkin valloitettiin ja poltettiin.
Hätä ja kurjuus olivat kauheat.
Parvittain nähtiin vaimoja ja lapsia, monet heistä raajarikkoja ja täynnä palohaavoja, lähtevän kaupungeista maanteille ja metsiin paetakseen vainoojiansa ja kuollakseen siellä.
Estääkseen tanskalaisten etenemistä sytyttivät ruotsalaiset itse asuntonsa tuleen; ja monin paikoin katsottiin paremmaksi polttaa karjat kuin jättää ne vihollisen saaliiksi.
Skeningeen, keskelle hedelmällistä vehnäseutua, Rantzow sijoitti päämajansa.